Kirja-arvio: Pohjoinen teoria kaikesta - parempaa elämää etsimässä

Anu Partasen kirja on alun perin julkaistu Yhdysvalloissa englanniksi ja nyt siis myös Tammen julkaisemana suomeksi. Yhdysvalloissa vuosia asuneen Partasen tarkoitus on ollut ennenkaikkea kertoa amerikkalaiselle yleisölle, kuinka hyvin päiväkodit, koulutus, verotus ja terveydenhuolto on Suomessa ja muissa Pohjoismaissa hoidettu.

Vastaavasti hän kertoo, kuinka takapajuisesti samat toiminnot on Yhdysvalloissa järjestetty. Partasen mukaan Yhdysvallat on vanhanaikainen ja takapajuinen ainakin jos tarkastellaan sosiaaliturvaa ja sen mahdollistamaa nykyaikaista yhteiskuntaa.

Pohjoisen rakkauden teoria

Partanen puhuu läpi kirjan "Pohjoisen rakkauden teoriasta". Lyhykäisyydessään hän tarkoittaa tällä sitä, että Suomessa valtio on tehnyt toimillaan ja palveluillaan ihmisistä toisistaan riippumattomia ja tämä on Partasen mukaan todellista valtion osoittamaa rakkautta kansalaisiaan kohtaan.

Yhdysvalloissa valtion vähäinen osallistuminen ihmisten arkeen on johtanut siihen, että ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan ja työpaikoistaan aivan toisella tavalla kuin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Ihmisten väliset suhteet Yhdysvalloissa eivät siten välttämättä ole perinteisiä ystävyys- ja sukulaisuussuhteita vaan suhteita, joita ylläpidetään jonkin hyötynäkökulman takia.

Suomessa vanhempien ei tarvitse kerätä rahaa lastensa opiskeluun eivätkä lapset näin joudu kiitollisuudenvelkaan vanhempiaan kohtaan. Vastaavasti yhteiskunta on ottanut kontolleen vanhustenhoidon, joten lapsien ja ikääntyvien vanhempien suhteita ei raha rasita – aikuiset lapset eivät siis ole ikääntyneiden vanhempiensa kanssa sen takia, että heidän kanssaan olisi pakko olla vaan rakkaudesta heitä kohtaan.

Myös verotus on Partasen mukaan osoitus Pohjoismaiden nerokkuudesta: Koska täällä ei ole yhteisverotusta kuten Yhdysvalloissa, ihmisten rahatkin ovat itsenäisiä eivätkö aviopuolisosta riippuvaisia. Vastaavasti julkinen lastenhoito mahdollistaa naisten työssäkäynnin aivan toisella tavalla kuin Yhdysvalloissa. Tämä kaikki helpottaa ihmisten elämää ja tekee heistä yksilöitä, joilla on oma päätösvalta asioihin. 

Yhdysvalloissa ihmiset eivät ole itsenäisiä

Partanen ihmettelee läpi kirjan erilaisia riippuvuuksia, joita Yhdysvalloissa asuva joutuu kokemaan. Esimerkiksi terveydenhuolto hoituu yleensä työpaikan vakuutuksen avulla.

Partasen esimerkissä syöpään sairastunut nainen on edelleen yhdessä aviomiehensä kanssa vaikka suhde on käytännössä päättynyt. Suhdetta on kuitenkin pakko jatkaa, koska aviomiehen työpaikan vakuutus takaa hyvän syöpähoidon. Aviomies ei puolestaan pidä enää nykyisestä työpaikastaan mutta ei tämän riippuvuuden takia pääse siitä eroon, kuten ei vaimostakaan.

Partanen siis sanoo, että tässä tapauksessa nainen on riippuvainen miehestään, josta ei välitä ja mies puolestaan joutuu vakuutuksen takia olemaan työpaikassa, jossa ei haluaisi olla. Tämä on hyvin kuvaava esimerkki amerikkalaisista riippuvuussuhteista. Suomessa tällaisia riippuvuuksia ei ainakaan vastaavassa määrin ole.

Suomalaisena ja suomalaiseen sosiaaliturvaan tottuneena olen tietenkin samaa mieltä monista Partasen näkemyksistä. Juuri se, että suomalainen järjestelmä takaa tietynlaisen individualismin, on tärkeää. Ihmissuhteet perustuvat tunteisiin kuten ystävyyteen tai rakkauteen eivätkä hyötynäkökulmiin.

Nainen ei mene miehen kanssa naimisiin tämän tulotason takia eikä työtekijä pysy työpaikassa vain sen suoman vakuutuksen takia. Verotus hoitaa koulutuskustannukset ja eri tulotason vanhempien lapsilla on ainakin teoriassa samat mahdollisuudet korkeakouluopintoihin jne.

Siirtolaiset etsivät vapautta valtiosta

Toisaalta vaikuttaa siltä, että Partanen ei ole täysin ymmärtänyt amerikkalaisten tapaa nähdä omaa valtiomalliaan.

Monet maahan päätyneet siirtolaiset pakenivat juuri valtiota ja pakkovaltaa ja vapaus näistä yksiköistä on monelle amerikkalaiselle edelleen tärkeää. Monet amerikkalaiset eivät halua, että valtio puuttuu heidän asioihinsa ja siksi erilaiset sidonnaisuudet sukulaisiin, ystäviin ja työpaikkoihin voivat vaikuttaa amerikkalaisista järkeviltä.

Suomalaista järjestelmää voi ylistää loputtomiin vaikka Partasen mainitsemin loogisin ja järkeenkäyvin perustein mutta ne eivät ehkä pure amerikkalaiseen yleisöön, ainakaan enemmistöön tai ainakaan amerikkalaisten konservatiiviseen puolikkaaseen.

Kirjassa on lukuisia esimerkkejä meidän liberaalista erinomaisuudestamme ja amerikkalaisten konservatiivisesta jälkeenjääneisyydestä. Kirjan perussanoma pohjolan "rakkauden teorista" on mielestäni toimiva, joskin amerikkalainen lukija varmasti epäilee, voiko Suomessa ja Pohjoismaissa asiat olla niin erinomaisesti. Epäilen sitä itsekin.

Partanen korostaa myös sitä, että me olemme vapaampia kuin amerikkalaiset vaikka he tuota vapauttaan koko ajan hokevatkin.

"Yksilönvapaus kuuluu länsimaisen kulttuurin tärkeimpiin peurskiviin. Mutta ellei yhteiskunta takaa yksilön henkilökohtaista itsenäisyyttä ja perusturvaa, tyytymättömyys, ahdistus ja kaaos levivät. Yhdysvallat on jo pitkään ollut palaamassa villin lännen menneisyyteensä, kun taas Pohjoismaat ovat vienet individualismin loogiseen edistyksen suuntaan ja kohti tulevaisuutta."