Atik Ismail: Vihreän veran vieraat – pallon perässä Suomeen. Aviador. 2017. 185 s.
Otsikon kysymys on totta. Mitä ilmeisimmin suomalainen toimittaja esitti sen Pelélle, kun brasilialainen futislegenda oli pikavisiitillä Helsingissä 1986. Näin kertoo Atik Ismail kirjassaan Suomessa jalkapalloa pelanneista ulkomaalaisista.
Pelé ei valitettavasti jättänyt bläägiensä jälkiä stadilaisnurtsiin. Kyse oli markkkinointivisiitistä.
Mutta kunpa olisin ollut paikalla kuulemassa kysymyksen. Silkkaa absurdia taidetta.
Suomalaisseurojen paidoissa Pelén kaltaisia vierailevia huippuja ei ole nähty – ja tuskin Leo Messi tulee tänne jäähdyttelemään.
Meritoitunein pelaaja lienee unkarilainen Ferenc Bene, joka pelasi Seinäjoella Sepsi-78:ssa 1981-82. Bene voitti olympiakultaa Tokiossa 1964 ja oli kisojen maalikuningas. EM-kisapronssi ripustettiin kaulaan samana vuonna. Itse Pelé on kehunut Beneä Brasilian kaatajaksi.
Bene pelasi aikana, jolloin Suomi oli vielä henkisesti ja kulttuurisesti pieni-ikkunainen ja -ovinen maa, ja futistoimintakin puuhastelua nykypäivään verrattuna. Hän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen ulkomaalaispelaaja.
Suomessa on pelannut yllättävän paljon ulkomaalaisia jo ennen ns. Bosman-säännöstä 1995, joka mullisti eurooppalaisen jalkapallon pelaajamarkkinat ja liikkuvuuden.
1980-luku avasi kunnolla portit
Seurojen pelaajalistoille ilmestyi rajojemme ulkopuolelta nimiä erityisesti 1980-luvulta lähtien.
Hyvin usein pelaajan kotimaaksi kirjattiin ENG. Englantilaispelaajien suosioon lienevät vaikuttaneet maan tunnettuus futismaana, Englannin liigan ottelut tv:ssä, ja kieli – englantia Suomessa osattiin. Ainakin sen verran, että pelaajasopimukset saatiin lopulta tehtyä. Näistäkin Ismail kertoo hauskoja muisteluita.