Mainos

Kirja-arvio: Pelé, oletko ollut ruska-aikaan Suomessa?

Atik Ismail: Vihreän veran vieraat – pallon perässä Suomeen. Aviador. 2017. 185 s.

Otsikon kysymys on totta. Mitä ilmeisimmin suomalainen toimittaja esitti sen Pelélle, kun brasilialainen futislegenda oli pikavisiitillä Helsingissä 1986. Näin kertoo Atik Ismail kirjassaan Suomessa jalkapalloa pelanneista ulkomaalaisista.

Pelé ei valitettavasti jättänyt bläägiensä jälkiä stadilaisnurtsiin. Kyse oli markkkinointivisiitistä.

Mutta kunpa olisin ollut paikalla kuulemassa kysymyksen. Silkkaa absurdia taidetta.

Suomalaisseurojen paidoissa Pelén kaltaisia vierailevia huippuja ei ole nähty – ja tuskin Leo Messi tulee tänne jäähdyttelemään.

Meritoitunein pelaaja lienee unkarilainen Ferenc Bene, joka pelasi Seinäjoella Sepsi-78:ssa 1981-82. Bene voitti olympiakultaa Tokiossa 1964 ja oli kisojen maalikuningas. EM-kisapronssi ripustettiin kaulaan samana vuonna. Itse Pelé on kehunut Beneä Brasilian kaatajaksi.

Bene pelasi aikana, jolloin Suomi oli vielä henkisesti ja kulttuurisesti pieni-ikkunainen ja -ovinen maa, ja futistoimintakin puuhastelua nykypäivään verrattuna. Hän ei kuitenkaan ollut ensimmäinen ulkomaalaispelaaja.

Suomessa on pelannut yllättävän paljon ulkomaalaisia jo ennen ns. Bosman-säännöstä 1995, joka mullisti eurooppalaisen jalkapallon pelaajamarkkinat ja liikkuvuuden.

1980-luku avasi kunnolla portit

Seurojen pelaajalistoille ilmestyi rajojemme ulkopuolelta nimiä erityisesti 1980-luvulta lähtien.

Hyvin usein pelaajan kotimaaksi kirjattiin ENG. Englantilaispelaajien suosioon lienevät vaikuttaneet maan tunnettuus futismaana, Englannin liigan ottelut tv:ssä, ja kieli – englantia Suomessa osattiin. Ainakin sen verran, että pelaajasopimukset saatiin lopulta tehtyä. Näistäkin Ismail kertoo hauskoja muisteluita.

Mutta sen verran umpiossa täällä elettiin, että englantilaispelaajien korvakorut herättivät vähintään kummastusta vielä 80-luvulla. Rasismia oli niin katsomoissa, pukukopeissa kuin pelaajien vapaa-ajalla.

Mutta oli heitä paljon, myös alemmissa sarjoissa. Muistan itsekin A-juniorina kakkosdivisioonassa tikkurilalaista TiPS:iä ”vahvistaneista” ainakin kaksi, englantilaisen ja skotin, 80-luvulta.

Ismail käy läpi kenttiemme vieraspelaajia alueittain, painottaen ennen vuosituhannen vaihteen pelaajia. Hän aloittaa Kuopion kentillä nimensä Suomi-futikseen jättäneistä - ja kertoo myös niistä, jotka eivät jättäneet. Ismailille kaikki pelaajat ovat yhtä tärkeitä ihmisinä ja persoonina.

Kuopion (Bellfield, Lazarus) jälkeen auton nokka suuntaa futispaikkakunnalta toiselle. Helsingin Kiffenin jamaikalaiset, Mikkeli ja Tibor Gruborovics. Seinäjoki, Jyväskylä. Valkeakosken venäläiset kuten ”Vallu” Popovitš, Porin brasilialaiset.

Ismail tarinoi kahviloissa

Ismail tapaa nykyisiä ja entisiä seuravaikuttajia ja pelaajia kahviloissa, ottelujen yhteydessä, pizzerioissa. Moni pelaaja pakkasi matkalaukkunsa ja poistui, kun pelit oli pelattu, mutta moni jäi. Heihin voi törmätä niin valmentajina, kentänhoitajina, ravintoloitsijoina kuin tv-kommentaattoreina.

Vuosien kuluessa pelaajia tuli yhä enemmän paitsi Britteinsaarten, myös Euroopan ulkopuolelta. Koskettavimmat kohtalot liittyvät sierraleonelaisiin, joita jäi maahan hakemaan turvapaikkaa vuonna 2003 täällä pelattujen alle 17-vuotiaiden MM-kisojen jälkeen.

”On aika vaikea harjoitella, kun on ollut kaksi päivää syömättä”, muistelee lapsuuttaan Mohamed Koroma sisällissodan tuhoamassa Sierra Leonessa. ”Joskus yöaikaan, kun oli pimeää, saattoi kadulla kompastella kuolleisiin ihmisiin.”

Koroma nousi pariksi kaudeksi Valkeakosken Hakassa Veikkausliigatasolle, mutta ura ei ottanut kunnolla noustakseen siiville. Sen sijaan Mohamed ”Medo” Kamara lähti HJK:n kautta eurooppalaisille kentille, ennen paluutaan. Medo oli Klubin alakerrassa päällikkö nuoresta iästään huolimatta.

En päässyt Medon viimeiseen otteluun HJK:ssa, vaan katsoin sen tv:stä. Ottelun päätyttyä fanit juhlivat häntä. Medolta valuivat kiitokset kyyneleet. Kyyneleet valuivat minultakin. Hieno pelaaja, joka kovista oloista lähteneenä pääsi uudessa kotimaassaan huipulle.

Kotikutoiset takavuosikymmenet

Kirja myös tuo esiin sen, kuinka kotikutoista pelaajien hankinta, sopimusten teko ja arjen järjestäminen aikoinaan oli. Huteja tuli, mutta virheistä opittiin, tai ainakin yritettiin oppia. Ja monista pelaajista haastatelluilla on lämpimät muistot. Useimpien työmoraali oli myös tinkimätön, siinä oli täällä oppimista.

Kirja on helppolukuinen, tarinoiva ja lämminhenkinen. Joidenkin kohdalla syvennytään pelivuosiin pidempään, jotkut mainitaan ohimennen. Lopussa Ismail on listannut Suomen pääsarjassa 1935-2016 pelanneet ulkomaalaiset. Heitä on paljon. Laji on kansainvälinen.

Ismail tekee futiskirjoillaan arvokasta urheilukulttuurityötä. Niissä liikutaan hiekkakenttien, lumihankien ja samettisten viheriöiden keskellä, ollaan välillä isoissa valoissa, mutta varjojakin riittää. Kirjan alkusanoista päätellen lisää on luvassa.

Teksti olisi kuitenkin pitänyt oikolukea kunnolla. Siinä on liikaa virheitä.  

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.