Risto Isomäki: Maailmanparantajan muistelmat (Into 2023)
Maailmanparantajan muistelmat on hengästyttävä läpivalaisu lukuisista kehitysmaiden ongelmista, joita kehitysmaa-aktiivi ja tieteiskirjailija Risto Isomäki kumppaneineen on ollut ratkaisemassa tai ainakin tuomassa esille. Tai ainakin sellaisen kuvan kirja antaa.
Isomäen mukaan vuodet 1979-2004 olivat Suomessa kansalaisjärjestöjen kulta-aikaa ja siksi hän kirjassaan keskittyy pääasiassa noihin vuosiin. Voisi ajatella, että vuonna 1961 syntynyt Isomäki romantisoi omaa nuoruuttaan pitämällä sukupolvikokemuksiaan kulta-aikana eikä siinä tietenkään mitään pahaa ole. Kehitys ei kuitenkaan ole pysähtynyt vuoteen 2004.
Kurjuuden taustalla kolonialismi
Isomäki kertoo nuoruutensa suurista huolenaiheista eli väestöräjähdyksestä ja ydinsodan uhasta sekä siitä, kuinka kehitysmaissa ihmiset kuolivat kymmeniä vuosia aiemmin kuin länsimaissa. Pääsyynä ennenaikaisiin kuolemiin Isomäki pitää eurooppalaista kolonialismia, siis länsimaista riistoa.
Näiden tietojen valossa Isomäki päätti jo nuorena tehdä kaikkensa tämäntyyppisten asioiden korjaamiseksi. Ja kun kirjan lukee läpi, paljon Isomäki on ehtinyt tehdäkin.
Isomäki ei varsinaisesti syntynyt kultalusikka suussa, mutta myöntää, että vanhempien hyvät tulot ja satunnaiset tulot freelance-journalistina johtivat siihen, että “80-luvulla ei ollut huolta toimeentulosta” ja hänen oli mahdollista tehdä palkatonta työtä erilaisille kampanjoille.
Isomäen mukaan monella kehitysmaa-aktiivilla oli samantyyppinen, hieman elitistinen tausta. Kirjassa luetellaan mittava määrä hengenheimolaisia ja heidän nykyisiä keskiluokkaisia ammattejaan.