Kirja-arvio: Kuuluuko Englanti Eurooppaan?

Eeva Lennon: Kuuluuko Englanti Eurooppaan (Karisto 2021)

Kuuluuko Englanti – ja nimenomaan Englanti eikä Britannia – Eurooppaan, kysyy eläkkeellä oleva pitkäaikainen kirjeenvaihtaja Eeva Lennon ja vastaa jotenkin siihen tyyliin, että eivät englantilaiset sitä oikein tiedä itsekään. 

Hyvä esimerkki tästä on Britannian kivikkoinen tie EU:n ja sen edeltäjien kanssa. Aluksi Britannia ei halunnut olla osa yhdentyvää Eurooppaa, sitten kumppaniksi kelpasi vapaakauppajärjestö Efta ja lopulta piti päästä Euroopan ytimeen mutta Ranska torppasi Britannian haaveet moneksi vuodeksi. 

Sittemmin EU:n ja sen edeltäjien jäsenenä Britannia asettui usein vastahankaan eikä oikein tiennyt, onko maa jäsen vai jonkinlainen ulkojäsen. 

Sekava eroprosessi jatkuu edelleen

Kuten tiedämme, tämä kaikki päättyi brexitiin, Britannian EU-eroon ja sen jälkeisiin sopimusneuvotteluihin EU-suhteista. 

Prosessi oli sekava alusta loppuun ja tuota sekavaa ja monipolvista eroprosessia Eeva Lennon kuvailee lennokkaasti ja näkemyksellisesti. Britannian ero EU:sta on Lennonin mielestä yksinomaan huono juttu ja sitä hän toistaa pitkin kirjaa monisanaisesti. Lennon melkenpä tulistuu ihmettelemään sitä tyhmyyttä ja sattumusten summaa, joka johdatti Britannian EU:n ulkopuolelle. 

Kirja käy uskollisesti läpi koko brexit-eroprosessin, joka uutisia seuraaville on hyvinkin tuttua. Kirjaan kronologisesti niputettuna tapahtumaketju näyttää ehkä vieläkin kaoottisemmalta kuin uutisjuttuja lukemalla tai katselemalla jäi mieleen. Kirjaa lukiessa alkaa ajatella vanhaa ruotsalaista sanontaa, jonka mukaan maailmaa (tai tässä tapauksessa Britanniaa) johdetaan varsin vähällä järjellä. 

Britannialla monimutkainen suhde Eurooppaan

Kuuluuko Englanti Eurooppaan -kirja kertoo pitkään ja hartaasti EU:n ja sen edeltäjien historiaa: yhdentymisen tarkoitus oli nivoa Euroopan maat taloudellisesti niin tiukasti yhteen, että uusi sota eurooppalaismaiden kesken olisi mahdoton. 

EU onkin Lennonin mukaan ensisijaisesti rauhanprojekti ja tätä saarellansa omissa oloissaan elävät englantilaiset eivät oikein koskaan ymmärtäneet – eihän heitä edes miehitetty toisessa maailmansodassa, kuten kävi kaikille muille sotaa käyville maille Suomea ja Neuvostoliittoa lukuunottamatta.

Englannille lähin viiteryhmä on aina ollut Kansainyhteistön maat, sitten muut englantia puhuvat maat ja vasta kolmantena manner-Eurooppa. 

Britannia on aikoinaan ollut mahtava maa, jonka imperiumissa aurinko ei laskenut koskaan. Sittemmin valta on vähentynyt eikä rooli osana uutta "suurvaltaa" eli EU:ta ole tuntunut englantilaisista oikein omalta. Sen sijaan kelteille, siis skoteille ja irlantilaisille, EU on ollut kelpo kumppani. Voi myös sanoa, että nuoremmille briteille EU on ollut monine etuineen mieluisa; vanhempi väki sen sijaan äänesti identiteettikriisissään maan ulos Euroopasta, josta kaikki paha näytti tulevan. 

Eroa haluavien epäpyhä liitto

Brexitiä kannattaneet olivat Lennonin mukaan varsin epäyhtenäinen joukko. Mukaan mahtui konservatiivien globalisteja, jotka halusivat nähdä Britannia tulevaisuuden maailman turuilla eikä Euroopassa. Toinen ryhmä oikeistolaisia oli markkinaliberaalien ryhmä, joka näki EU:n sääntelevän liikaa kaikkea, muun muassa työntekijöiden oikeuksia. Kolmas ryhmä oli alttiina populistiselle propagandalle ja äänesti brexitiä eräänlaisena syrjäytyneiden kapinana kaupunkien eliittiä vastaan. 

Lennonin kirjan viihdyttävintä antia ovat hänen näkemyksensä englantilaisten, muiden brittien, rakkaiden naapureiden ranskalaisten ja ylipäätään mannereurooppalaisten kulttuurisista eroista. Luonnehdinnat ovat varsin stereotyyppisiä mutta niitä esittelemällä Lennon pyrkii etsimään vastausta juuri tuohon kirjansa kysymykseen, kuuluuko Englanti Eurooppaan vai ovatko englantilaiset jonkinlainen oma, muista eurooppalaisista selvästi erottuva ryhmä. 

Britannia on luokkayhteiskunta

Kirjassa valaistaan myös Britannian luokkayhteiskuntaa, joka on arjessa edelleen läsnä paljon selvemmin kuin manner-Euroopan maissa. Yläluokkaisen tai eliittiin kuuluvan pääministeri Boris Johnsoninkin sekava ja nukkavieru olemus on tyypillistä yläluokalle, joka voi pukeutua miten haluaa. Olellista on myös se, että yläluokkainen voi panna kaiken leikiksi – mitään kun ei tarvitse ottaa hirveän vakavasti. Siltähän koko brexit-prosessikin on näyttänyt. 

Kaiken taustalla on Britannian hyvin valikoiva koulujärjestelmä, joka ylläpitää luokkayhteiskuntaa eli tuota outoa jakoa kolmeen eri ihmisryhmään. Lennonkin oppi, että tyypillinen hillitty englantilainen ja hänen "jäykkä ylähuuli" olikin vain yläluokan ja siltä vaikutteita saaneen keskiluokan ominaisuus. 

Työväenluokan ihmiset ovat sen sijaan hieman lapsenomaisia ja ulospäinsuuntautuneita eivätkä oikein osaa edes puhua kunnolla englantia. Ihmisen luokkataustanhan kuulee jo tämän puheesta. Ihan oma lukunsa ovat Brittein saarten kelttikansat, joita pidetään paikallisina latinoina. 

Lennonin kirja on niin sanottua asiaviihdettä. Kirja on lennokkasti ja hauskasti kirjoitettua lähihistoriaa suomalaiselta toimittajalta, jolla on kymmenien vuosien kokemus Britanniasta ja myös Ranskasta. Samalla kirja tuo hyvin esille populismin ja eri maiden erilaisten kulttuuristen tapojen vaikutuksen poliitikkojen ja kansan ajatusmaailmaan.

Hauskana yksityiskohtana Lennon mainitsee, että vaikka Yhdysvalloissa ainakin osa trumpisteista on kokenut naisten emansipaation uhkana, Britanniassa miehet eivät ole juurikaan kärsineet feminismistä. Sen sijaan brittimiehet ovat olleet aina kateellisia ranskalaisille naisille, jotka näyttävät niin, no, erilaisilta. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja