Kirja-arvio: Kuinka vesikriisi vaikutti ihmisiin

Annu Kekäläinen: Nollapäivät - kun kaupunki kriisiytyy (Aviador 2021)

Kun meillä suomalaisilla on vettä yllin kyllin, on vaikea samaistua ihmisiin, joilta vesi yllättäen näyttää loppuvan. Annu Kekäläinen yrittää kuvata tuota tilannetta Etelä-Afrikan Kapkaupungissa, jossa juoma- ja käyttövesi uhkasi loppua sateettomien aikojen takia. 

Kapkaupungissa vesijohtovesi on tullut patoaltaisiin säilötystä vedestä. Altaisiin vesi on satanut talvikaudella taivaalta. Kaikki on toiminut hyvin niin kauan kuin vettä on myös satanut säännöllisesti. Sitten iski monivuotinen kuivuus eikä vettä tullutkaan normaalia määrää.  

Vesihanat uhattiin sulkea

Kirjan nimi Nollapäivä viittaa päivään, jolloin kotitalouksien hanat olisi suljettu ja kapkaupunkilaiset olisivat saaneet vain 25 litraa käyttövettä hätäjakelupisteistä. Tuollainen päivä oli ennustettu keväälle 2018 useita vuosia jatkuneen kuivuuden takia. Ongelmia lisäsi nopea väestönkasvu, joka oli syynä vedenkulutuksen kasvuun.  

Jo ennen ennustettua nollapäivää kaupunkilaisten oli toivottu vähentävän veden käyttöä, jotta sitä riittäisi mahdollisimman pitkään. Ihmisiä opastettiin seisomaan ämpäreissä suihkun ajan, jotta käytettyä suihkuvettä voitaisiin käyttää vessavetenä. 

Toiveiden lisäksi kaupunki nosti reippaasti veden hintaa, jotta ihmiset ajattelisivat myös lompakollaan. Myös vedenpainetta vähennettiin veden säästämiseksi.

Omia kaivoja talojen takapihoille

Kapkaupungissa vedenkulutus on suurta etenkin keskiluokkaisilla omakotitaloalueilla, joissa normaalin käyttöveden lisäksi vettä on käytetty nurmikoiden kastelemiseen ja uima-altaiden täyttämiseen. Yksi ratkaisu vesipulaan on ollut omien kaivojen rakentaminen ja sadeveden säilöminen pihoille. 

Köyhät alueet ovat joutuneet tyytymään säiliöautojen tuomaan veteen ja yhteisvesipisteisiin. Jonkun verran vettä on haettu yleisistä lähteistä. 

Kirjassaan Kekäläinen käy läpi ihmisten erilaisia strategioita vesikriisin aikana. On selviytyjiä, jotka ymmärtävät ongelman ja yrittävät vähentää vedenkulutusta. Yhteistyön tekijä luottaa puolestaan keskinäiseen avunantoon ja ryhmissä syntyviin ratkaisuihin. Kolmas ryhmä koostuu kriisidenialisteista, jotka sanovat ei muutokselle. 

Ryhmittelyt ovat mielekkäitä ja ne antavat hyvän kuvan erilaisista näkökannoista. Kekäläinen tutustuu näiden ryhmien edustajiin kuin antropologi tai sosiologi ja kertoo kuinka kukin perustelee tekojaan ja mitä ihmiset tekevät käytännössä vesikriisin pahentuessa. 

Kirjassa käydään läpi myös naapuriongelmia – niitä syntyy, kun tilanteen kriisiytyessä ihmiset kyttäävät toistensa vedenkäyttöä. Tilanteeseen liittyy tietenkin myös politiikka, kun jotkut näkevät vesikriisin pelkkänä poliittisena pelinä. 

Alusvaatteet voi pestä suihkussa seisomalla

Kirjaan haastateltu "selviytyjä", kapkaupunkilainen kirjailija ja aktivisti Helen Moffett ryhtyy todelliseksi vesipaastoajaksi.

Hän jakelee neuvojaan: alusvaatteet voi pestä samalla kun seisoo suihkussa ja kuivata ne mikrossa, perhe voi kylpeä samassa kylpyvedessä, pissata voi pihalle, lautaset voi puhdistaa nuolemalla ja käytetyllä teepussilla.

Aivan toisin toimii Sandra Dickson, joka perustaa nettiryhmän veden hinnankorotuksia vastaan. Ajatus kun on, että kaupunki rahastaa liikaa tarjoamistaan palveluista ja väärinkäyttää veroja. Vetoomus kerää 50 000 kannattajaa. 

Kekäläinen selventää, että siinä missä suomalainen käyttää keskimäärin alle 4700 litraa vettä kuukaudessa, Sandra Dickson käytti ennen vesikriisiä yli 21 000 litraa kuukaudessa – siis lähes viisinkertaisen määrän suomalaiseen verrattuna. 

Nollapäivä on varsin valaiseva tapaustutkimus vesikriisistä mutta ihmiset toimivat varmaankin samantapaisin strategioin melkein missä kriisissä tahansa. Kirjan loppupuoli käsitteleekin Etelä-Afrikan koronakriisiä, jota Kekäläinen ryydittää omilla Suomi-kokemuksillaan. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja