Kirja-arvio: Jalkapallon MM-kisojen suurimmat ottelut

Loppuottelu ei usein ole se turnauksen paras ottelu. Merkittävin ja tärkein se on, koska voittajasta tulee maailmanmestari.

Jalkapallon ystävälle MM-kisoista jäävät mieleen karvaimmin tappiot. Suomen miehet (Pantsarin kirja käsittelee miesten kisoja) eivät ole koskaan pelanneet lopputurnauksissa, joten meillä Pohjolan perukan futishulluilla on muut suosikit. Allekirjoittaneella se on Brasilia.

Markus Pantsar on teoreettisen filosofian tutkijan työnsä ohella kirjoittanut asiantuntevasti taustoittavan ja lukemaan huokuttelevan kirjan jokaisesta MM-turnauksesta. Hän nostaa kustakin esiin erityisesti yhden ottelun, mutta ei jämähdä siihen.

Kaltaistani kanariankeltaisten fania joka kerta puistattaa lukea Brasilian vuoden 1950 ja 2014 kotiturnausten niistä matseista. Onneksi en ollut näkemässä ensin mainittua, eikä sitä taidettu edes televisioida. Jälkimmäinen aiheuttaa suurta ahdistusta ja nöyryytyksen tunnetta, joten en voi edes ajatella sitä.

Mutta pakko kestää. Onneksi on Pelé ja kumppanit ja Meksikon kisat 1970, jonka loppuottelun (Brasilia-Italia 4-1) parhaita paloja katsomalla voi lohduttautua.

Tökätään nyt sormi omaan haavaan.

2014 oli Saksan voimannäyte (ja Brasilian heikkouden osoitus välierässä Die Mannschafita vastaan). Tästä turnauksesta Pantsar tuo esiin paitsi molempien maiden turnaustaipaleen, myös nykyjalkapallon vitsauksen, elefanttitaudin.

Kisat maksoivat brasilialaisille veronmaksajille kymmenen miljardia euroa. Liikutaan Suomen hävittäjähankintojen hintaluokassa.

Käteen jäi futismaansurun lisäksi stadioneita, joille ei ole ollut käyttöä. Monissa kaupungeissa protestoitiin äänekkäästi kisoja vastaan. Rahoille olisi ollut akuutimpaakin käyttöä.

Vielä kalliimpi meno jatkui 2018 kisoissa Venäjällä Vladimir Putinin turvallisuuskoneiston suojissa. Tässä luvussa Pantsar myös pohtii MM-kisoihin liittyvää korruptiota. Otteluksi hän nostaa finaalin, missä Ranska voitti Kroatian 4-2.

1930 jalkapallon ensimmäiseen lopputurnaukseen Uruguayssa ei ollut ryysistä, vaikka jalkapalloa oli jo pelattu kesäolympialajina. Mediaspektaakkelit alkoivat muotoutua (väri)television ilmestyessä kotien nurkkiin 1970-luvulla.

Vuoden 1929 pörssiromahdus koetteli FIFA:n jäsenmaiden budjetteja, varsinkin Atlantin itäpuolella. Euroopasta maita jouduttiin haalimaan, lopulta Montevideoon saapuivat vain Belgia, Jugoslavia, Ranska ja Romania. Egyptiläiset myöhästyivät laivasta, kun sää Välimerellä oli myrskyisä.

Pantsar on poiminut turnauksesta loppuottelun Uruguay–Argentiina, joiden jalkapalloilullinen verivihollisuus on legendaarista ja armotonta. Kotijoukkue voitti finaalin 4-2. Sen kulusta on vain vähän kuvamateriaalia.

Lajille tyypillinen psyykkaus on ollut mukana alusta lähtien. Kiista syntyi pelipallosta, ja Salomonin tuomiona belgialainen erotuomari peluutti ensimmäisen jakson argentiinalaisten, toisen jakson kotijoukkueen pallolla. Ilmapiiriä kuvattiin jopa fanaattiseksi.

Seuraavat kisat pelattiin Italiassa (Uruguay jäi pois). Diktaattori Benito Mussolini otti niistä kaiken propaganda-arvon irti. Jotta kotijoukkue olisi ollut mahdollisimman iskukykyinen, Mussolini keksi hyödyntää siirtolaisuutta. Siis siirtolaisuutta maasta pois. Niinpä Latinalaisesta Amerikasta saapui italialaistaustaisia pelaajia, oriundoja, Azzurrin paitaan.

Pantsarin otteluvalinta on välierämatsi Italia-Itävalta, jonka Wunderteam ihastutti keskieurooppalaisten intellektuellien kahviloita myöten. Tuleva maailmanmestari Italia voitti 1-0 maalilla, jota olemassa olevan todistusaineiston perusteella ei olisi pitänyt hyväksyä.

Puolivälierässä Espanjaa vastaan Italia ilmeisesti oli saanut tuomariapua, loppuottelussa tuomarit tervehtivät Il Ducea käsi ojossa. Voittajille ojennettiin MM-kisapokaali Jules Rimet’n lisäksi Mussolinin ikioma pysti Coppa del Duce.

Politiikalta, nationalismilta ja isäntämaan valtaa pitävien omakuvan pönkittämiseltä ei ole juuri vältytty, kisat kuin kisat. Ehkä turnaus Ruotsissa 1958 oli melkein poikkeus.

Melkein, sillä isäntien pelatessa Länsi-Saksaa vastaan ruotsalaisessa lehdistössä kaivettiin saksalaisten natsitaustoja. Pantsarin valinta: Finaali Ruotsi-Brasilia, jonka jälkimmäinen voitti 2-5, ja esitteli maailmalle tuolloin Pelén. Vasta 17-vuotias poika teki kaksi maalia, joista ensimmäinen kauneudellaan nostattaa yhä ihon kananlihalle. 

Eurooppa ja Latinalainen Amerikka ovat hallinneet MM-turnauksia tuloksellisesti ja osallistujina.  

Afrikkalaisia, aasialaista tai Oseanian alueen maita kisoissa nähtiin takavuosikymmeninä vähän, hieman kuin eksoottisena mausteena. Taso ei välttämättä hivellyt silmää ja tulostaulua, mutta ani harvalla oli edes mahdollisuutta osoittaa kykyään.

Nykyään turnauksissa on 32 maata. Vuoden 2026 kisoissa jo 48. Tuolloin tasoerot ovat luultavasti silmiinpistäviä joidenkin kohdalla, ja innokkainkaan fani tuskin jaksaa tai ehtii katsoa kaikkia matseja. FIFA silti kiittää sponsori- ja muista tuloista.     

Turnaukseen kuin turnaukseen jokaisella on omat muistikuvansa yksittäisistä pelaajista pelityyleihin, aina on ollut suosikkeja ja inhokkeja, ja niitä pienempiä maita, joiden toivoo menestyvän.

Oliko yleinen pelaamisen taso hyvä vai puuduttava, kuten 1990 kisat Italiassa. Diego Maradona Englantia vastaan 1986, Zinedine Zidanen ulosajo loppuottelussa 2006,  Hollannin aloitusminuutti finaalissa 1974, Kamerunin Roger Millan kulmalipputuuletukset. Vuvuzelat Etelä-Afrikassa 2010. 1978 loppuottelun paperisilppusade.

Pantsar yhdistää sujuvasti itse jalkapallon pelaajina ja peleinä eri piirteineen kisaisäntämaan ja laajempaan ajan yhteiskunnalliseen kontekstiin.

Nautiskeleva lukija voi edetä neljä vuotta kerrallaan, toinen maailmansota pois lukien, ja palauttaa mieliin itselleen muistiin painuvimman tai merkittävimmän matsin tai hetken. Hoppuileva voi poimia ensin oman suosikkiturnauksensa.

Pari mitätöntä lapsusta huomasin. 2010 loppuottelussa Espanjalta vaihdosta ei tullut kentälle Xabi Alonsoa paikkaamaan suinkaan ranskalainen Trezeguet, vaan Cesc Fàbregas. Dinamo Zagreb ja Belgradin Punainen tähti kohtasivat surullisenkuuluisassa ottelussa toukokuussa 1990 Zagrebissa, eivät Belgradissa. Tämä ottelu liittyi taustoitukseen 2018 MM-finalistiin Kroatiaan.  

Ja miten lohdullista ja samalla loukattua jalkapallollista itsetuntoa balsamoivaa on huomata, että hallitseva mestari on tuleva surkimus (kuten Ranska 2002 ja Saksa 2018). Paitsi Brasilia 1962. Sainpas sanottua. Helpotti.