Eva Meijer: Mistä valaat laulavat? Eläinten kiehtova kieli. Art House. 2018. 214 s. suom. Mari Janatuinen
Se vai hän? Koiran ja kissan kaltaiset kotieläimet ovat perheenjäseniä. Tämän arvion kirjoittaja on kasvanut perinteeseen, että kotieläimillä on joko nimi, tai sitten niihin viitatessa käytetään se-pronominia.
Olen viime aikoina tullut toisiin aatoksiin. Koirat perheessämme ovat aina olleet ja ovat rakkaita, omia ainutlaatuisia persoonallisuuksiaan omine luonteineen.
Se ei tarkoita inhimillistämistä, vaan sen yksinkertaisen asian toteamista, että eläimet eivät ole descartesilaisia koneita, vaikka ne ovat eläimiä (kuten me ihmiskädelliset olemme).
Tämän oivaltaminen vei minulta aikaa, mutta minulle ne ovat nykyään he, ja se on hän, ainakin kotieläinten kohdalla.
Hollantilaisen eläinten kommunikointiin perehtyneen filosofin Eva Meijerin kirja vahvistaa näkemystäni valaisemalla eläinten tapoja viestiä. Kieltä ei tule nähdä ja käsittää vain meidän ihmisten käyttämänä kielenä, että se olisi ainoa oikea standardi kommunikoida.
Miten koirat kieltä käyttävät?
Meijer viittaa filosofi Ludwig Wittgensteinin ”kielipeliin”, jolla itävaltalaissyntyinen ajattelija Meijerin mukaan tarkoittaa ”kokonaisuutta, johon kuuluvat kieli, yksittäiset tavat käyttää kieltä sekä hyvin primitiiviset keinotekoiset kielet”.
Keskeistä on suhde kielen ja todellisuuden välillä, käytänteissä, joissa kieli saa merkityksen.
Emme ehkä koskaan ymmärrä kunnolla, mitä eläimet ’puhuvat’ lajeille ominaisin keinoin. Koirat viestivät muutenkin kuin vain haukkumalla, kissa muutenkin kuin vain maukumalla.
Meijerin mukaan meidän ei tule miettiä päätämme puhki sitä, ajattelevatko eläimet, vaan sitä, miten ne käyttävät kieltä, viestivät omassa todellisuudessaan, mutta joskus myös meille ihmisille.
Eläimet kommunikoivat keskenään ja moniulotteisemmin kuin me ehkä ajattelemme, ja eläinten viestintää tutkitaan koko ajan. Meijer ei tarjoa lopullisia totuuksia, vaan muistuttaa, että olemme vasta raaputtamassa kirjan teeman pintaa.
