Kirja-arvio: Andalusian tomaattiviljelmiltä löytyy riistoa ja hyväksikäyttöä

Huelvassa viljellään puolestaan noin neljäsosa EU:n alueella viljellyistä marjoista. Mansikkapeltoja on lähes 7000 hehtaaria. Tämän lisäksi alueella viljellään muun muassa pensasmustikkaa, vadelmaa ja karhunvatukkaa. 

Paperittomat siirtotyöläiset kokevat kovia

Vaikka väärinkäytöksiä on paljon ja palkat matalia, osalla siirtotyöläisistä asiat ovat kuitenkin joten kuten kunnossa. Kohtuullisen hyvin menee niillä siirtotyöläisillä, joilla on oleskelulupa ja jotka työskentelevät samoin ehdoin kuin espanjalaiset. 

Tällaisia ovat muun muassa marokkolaiset kausityöntekijät, jotka ovat maassa Espanjan ja Marokon valtioiden välisellä sopimuksella. Heidän oletetaan lähtevän takaisin kotimaahansa marjasesongin päätyttyä, joskin osa jää laittomasti Espanjaan.  

Vuonna 2023 Huelvan marjasesongin aikana palkattiin lähes 17 000 marokkolaisnaista. 

Selvästi huonompi tilanne on vailla työsopimusta työtään tekevillä siirtolaisilla ja viimeisenä ovat ne, joilla ei ole minkäänlaisia papereita. Ilman työsopimusta työskentelevät voivat saada vain 3-5 euron tuntipalkan. 

Paperittomien kohtalo on usein erittäin surkea ja kirjassa onkin lukuisia tällaisten ihmisten haastatteluja. Heidän kuvauksensa tilanteestaan ovat varsin karuja: elämää ikkunattomassa vajassa, raiskauksia ja huijausyrityksiä. Lisäksi itse työ voi olla hyvinkin rankkaa ja kuluttavaa. 

Koska työsopimuksia ja todistuksia asuinpaikasta tarvitaan mahdollista oleskeluoikeutta varten, monet paperittomat siirtolaiset yrittävät ostaa tällaisia todistuksia erilaisilta välittäjiltä. 

Monesti tähän paperibisnekseen sisältyy mahdollisuus tulla huijatuksi. Välittäjien väärentämä, viranomaisille annettavaksi tarkoitettu työtodistus voi maksaa useita tuhansia euroja.

Halpa työvoima poimii tomaattimme

Kaiken riiston taustalla on tietenkin raha. 

Espanjan maatalousyrittäjät haluavat halpaa työvoimaa ja juuri sellaisia etenkin paperittomat siirtolaiset ovat. Vastaavasti Marokosta ja muualta Afrikasta tuleville siirtotyöläisille huonotkin palkat Espanjan maataloudessa ovat selvästi korkeampia kuin kotimaan vastaavat palkat.

Ehkä yllättävintä suomalaiselle lukijalle ovat kirjan kertomukset slummeista, joissa monet siirtotyöläiset asuvat. 

Slummit ovat yleensä hyvin alkeellisia telttakyhäelmistä koostuvia asuinalueita, joilta puuttuvat peruspalvelut. Toisinaan slummiteltat palavat tai paikallinen kunta raivaa alueita maan tasalle. 

Kirjoittajien mukaan slummit ilmaantuivat Huelvaan maatilojen kylkeen 1990-luvulla, sillä asuntoja ei ollut. 2010-luvun talouskriisin aikana slummien määrä vain kasvoi. Huelvan alueella on nykyisin 25-38 slummia, kirjoittajat kertovat. 

Suomalaisten vastuu

Kirjan lopussa päädytään suomalaiseen kauppaan ja sen vastuuseen. 

Kauppaketjut sanovat olevansa vastuullisia ostajia ja toiminta on läpinäkyvää. Esimerkiksi S-ryhmä on luokitellut Espanjan yhdeksi riskimaaksi ja ostaa tuotteita vain sellaisilta pakkaamoilta, joilla on sosiaalisesta vastuusta kertova sertifikaatti. 

S-ryhmän edustaja sanoo, että kaupparyhmä ei voi boikotoida koko Espanjaa ja sen hevi-viljelyä, vaikka väärinkäytöksistä on tietoa. Kaikkiin väärinkäytöksiin on kuitenkin halu puuttua, S-ryhmän edustaja kertoo kirjassa. 

Kirjoittajien mukaan tuleva EU-laajuinen yritysvastuudirektivii johtaa työntekijöiden aseman paranemiseen ainakin teoriassa. 

Yritysvastuudirektiivi vaatii vastaisuudessa isoilta yrityksiltä lakisääteistä vastuunkantoa ympäristö- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta. Tällä hetkellä toiminta on perustunut vapeehtoisuuteen. 

Mitä tästä kaikesta pitäisi sitten ajatella? Suomalaisten kauppojen ja siten myös kuluttajien pitäisi tietenkin maksaa enemmän espanjalaisista mansikoista ja tomaateista, jotta siirtotyöläisten tilanne paranisi. 

Suomessa oman maatalouden tukeminen on hoidettu veronmaksajien maksamilla maataloustuilla. Kuluttajat saavat kohtuullisen edullisia suomalaisia maataloustuotteita ja alkutuotannon työntekijät saavat puolestaan veronmaksajien maksaman lisän palkkansa päälle. Ilman tukipolitiikkaa Suomessakin maataloutta pyörittäisivät alipalkatut ihmiset. 

Vastaavasti on hyvä kysyä, paljonko suostumme maksamaan ulkomaalaisista tomaateista ja mansikoista. Jos emme halua maksaa riittävästi, kuinka paljon olemme valmiita hyväksymään riistoa ja epäoikeudenmukaisuutta?