Kireät pakkaset vihdoin ohi! Rannikoilla pompataan jopa nollaan – ensitiedot hiihtoloman säästä

Kireät pakkaset ovat hetkeksi ohi, sillä loppuviikolla koetaan voimakas muutos lämpötiloissa. Pitkän aikavälin ennusteen mukaan talvilomat vietetään kuitenkin keskimääräistä kylmemmässä säässä.

Torstaista alkaen etelä- ja länsirannikoilla sekä Lounais-Suomessa lämpötila nousee nollan paikkeille, ja pakkaset ovat toistaiseksi ohitse.

Pääkuvan videolla Markus Mäntykannas kertoo tulevien päivien säästä.

Myös pohjoisessa lämpötilat nousevat paikoin inhimillisempiin lukemiin, mutta siellä lämpötiloissa nähdään vielä suuria eroja alueittain.

– Pilvisillä alueilla lämpötila voi kohota viiden pakkasasteen paikkeille. Samaan aikaan voi olla paikkakuntia, missä pakkasta voi olla paikoin parikymmentä astetta, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Lapissa rikottiin kaikkien aikojen pakkasennätys 28.1.1999 5:00

Lunta etelärannikolle, muualla poutaa

Suomeen saapunut matalapaine pyryttää pakkaslunta ainakin parin päivän ajan. Sateet yltävät etelästä aina Oulun korkeudelle.

Torstaihin mennessä sateet heikkenevät ja suuressa osassa maata on poutainen päivä. Sen sijaan etelärannikolla hajanaiset lumisateet jatkuvat, sillä tuuli kääntyy puhaltamaan etelästä.

– Silloin voi tulla ihan sakeitakin lumikuuroja, mutta puhutaan aika paikallisista kuuroista. Kyllä siinä voi tulla helposti kymmenen sentin kertymä.

Talvilomilla hiihdetään keskimääräistä kylmemmässä säässä

Helmikuun pitkän aikavälin ennuste ulottuu aina toiselle talvilomaviikolle saakka, joten ensitietoa hiihtolomakeleistä on jo luvassa.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että tulevat neljä viikkoa olisi Suomessa keskimääräistä kylmempiä, eli kunnon talvisäätä on tulossa.

Rinne kertoo, että viikko 8 on kylmempi kuin viikko 9. Hän arvioi, että silloin koetaan kaksinumeroisia pakkaslukemia.

– Näyttää siltä, että jos ei tule korkeapainetta, niin vähintään idästä tulee kylmempää ilmaa.

Ennusteen mukaan sateiden osalta lomaviikot ovat tavanomaisia. Se tarkoittaa sitä, että lumisateita tulee ainakin ajoittain.

Tältä näyttää viiden päivän ennuste:

Lue myös:

    Uusimmat