Kimppakämppien asumistukiuudistus peruttiin – leikkaus olisi iskenyt opiskelijoihin

Hallitus vetää pois esityksen niin sanotusta osa-asunnon normista, joka olisi leikannut pienten asuntojen sekä kimppakämppien asumistukea.

– Ratkaisuun päädyttiin erityisesti opiskelijoihin kohdistuvien kokonaisvaikutusten vuoksi, kirjoittaa perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) Twitterissä.

Hallitus esitti aiemmin asumistuen uudistamisen yhteydessä, että osa-asunnon enimmäisasumismeno olisi ollut 80 prosenttia nykyisistä enimmäisasumismenoista.

Uudistuksen vaikutukset olisivat kohdistuneet etenkin pienissä asunnoissa ja kimppakämpissä asuviin opiskelijoihin, jotka siirtyivät yleisen asumistuen piiriin elokuun alusta.

– Osa-asunnon normista luovutaan! Vastuullinen ratkaisu. Esitys olisi rankaissut edullisimman asumismuodon valinneita eli etenkin opiskelijasolujen asukkaita, kirjoittaa hallituspuolue kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Outi Mäkelä Twitterissä.

Koska osa-asunnon normista luovutaan, pitää budjetin rahoitusta vahvistaa muulla tavalla.

– Korvaavat säästöt haetaan muualta, kirjoittaa kokoomusedustaja Mäkelä tviitissään, jonka myös valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on uudelleentviitannut sivulleen.

Lue myös:

    Uusimmat