Kike Elomaa: En olekaan enää niin vahva
Kike Elomaa haastoi kilpauransa aikana kehonsa äärimmilleen. Itsestään huolehtiminen on entisellä kehonrakentajalla selkärangassa, mutta vuosien myötä hän on alkanut olla armollisempi itselleen.
Kike Elomaa niitti mainetta kehonrakentajana 1980-luvulla, jolloin nainen kyseisen lajin harjoittajana oli Suomessa vielä harvinainen näky. Kilpailemisen Kike lopetti vuonna 1985.
Sittemmin yksityisyrittäjänä toimiva Kike on tahkonut pääelantonsa laulajana. Hän vaikuttaa myös poliittisella kentällä sekä toimii hyvän olon lähettiläänä.
− Meillä on mieheni Kimmon kanssa punttisali autotallissamme. Ohjaamme siellä ilmaiseksi joukkoa lähialueen ihmisiä. Oma inspiraatio pysyy yllä, kun saan seurata innokkaita kuntoilijoita, Kike kertoo vapaaehtoisesta työstään ympäristön hyvinvoinnin eteen.
Ote on löystynyt
54-vuotias Kike on kokenut muiden entisten kilpaurheilijoiden tavoin, että vuodet jättävät jälkensä myös ammattilaiseen. Voimanainen on huomannut, ettei olekaan enää niin vahva.
− Kun tulee ikää, ei auta rikkoa paikkojaan. Painojen kilomäärät ovat vähentyneet. Olen pakottanut itseni hyväksymään sen, etten pysty enää samaan kuin ennen, Kike myöntää.
Kilpailuvuosina Kike joutui kontrolloimaan tarkkaan sekä treenaustaan että syömisiään. Opit ovat jääneet takaraivoon, mutta ote on löystynyt hyvässä mielessä.
− Ennen en olisi voinut ajatellakaan edes yhtä ylimääräistä suupalaa tai viikonloppulaiskottelua. Nyt otan rennommin. Ihmisellä pitää olla silti selkärankaa pitää itsensä kunnossa.
Rypyt tulevat vääjäämättä
Kike on totuttu näkemään julkisuudessa viimeisen päälle huoliteltuna. Hän treenaa ennen kaikkea kunnon vuoksi.
− Kotona treenatessani olen naispuolinen Uuno Turhapuro. Vedän ylleni maailman kauheimmat vaatteet, Kike sanoo nauraen.
Hän tiedostaa sen, että ihmisillä on hänen ulkoisesta olemuksestaan tiettyjä oletuksia.
− En usko että ihmiset hyväksyisivät, jos ilmestyisin heidän eteensä yhtäkkiä 30 kiloa lihavampana. Asia ei häiritse minua. Päinvastoin, pysyn näin paremmin ruodussa.
Toisinaan Kike vilkaisee muiden naisten lailla peiliin ja toteaa, että onpa hän vanhentunut. Ikääntymistä hän ei silti murehdi.
− Yhdessä vaiheessa suositeltiin harjoittamaan kasvojen lihaksia ikääntymisen viivyttämiseksi. Olen irvistellyt vuosikausia punttien kanssa, ja silti ryppyjä on ilmaantunut, Kike letkauttaa.
Takana pitkä liitto
Kike on ollut naimisissa puolisonsa Kimmon kanssa jo 31 vuotta. Liikunta yhdistää vahvasti kaksikkoa.
− Kimmo on valmentajana mahtava. Yhteinen harrastus on ollut vuosien mittaan tärkeä asia. Aina ei ole ollut ihan helppoa, mutta niin elämä menee, Kike sanoo.
Erotiikka ei ole entisen kehonrakentajan mielessä enää vallitseva asia. Kike korostaa, että ihmiset ovat erilaisia ja jokainen tekee niin kuin hyvältä tuntuu.
− Kun tulee vanhemmaksi, kiinnostus erotiikkaan omalla kohdallani vähenee. Erotiikkaa ja seksikkyyttä voi toteuttaa myös pukeutumisen kautta. Olen sitä mieltä, että kaiken ikäiset saavat pukeutua seksikkäästi.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
05:40
Orpo kiri Kataisen kiinni ja hätätilahallitus häämöttää: "Ei tunnu missään"
-
05:33
Anna-Katri on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on käynyt kaikissa maailman maissa: "Itkuhan siinä nousi pintaan"
-
05:19
Ilmastonmuutos uhkaa sekä Saimaan että Itämeren norppia
-
05:14
Venäjällä ainakin 29 on kuollut juotuaan siideriä, jossa uskotaan olleen metanolia
-
22:57
Taidemaalari Françoise Gilot on kuollut 101-vuotiaana – tunnettiin Picasson muusana
-
22:54
Valtaisa veto! Viivi Lehikoinen juoksi upeasti Suomen ennätyksen
-
22:44
Real Madridin jättänyt Karim Benzema allekirjoitti muhkean ökysopimuksen Saudi-Arabiaan – jättibonukset sidottu kiistanalaiseen tavoitteeseen
-
22:34
WP: CIA tiesi Ukrainan armeijan suunnittelevan Nord Stream -putken räjäyttämistä
-
21:46
Rumalla skandaalilla ankarat seuraukset – lajihuipuille lätkäistiin elinikäiset pelikiellot
-
21:14
Muuttavatko tulvat Ukrainan vastahyökkäyksen suunnan? – Jarmo Lindberg: "Katseet kääntyvät Zaporizhzhjasta itään"
-
21:01
Sergey Hilman kertoo nyt, millainen operaatio kallonhionta oli – yllättyi ihmisten kommenteista: "Minulle toivottiin lobotomiaa"
-
20:54
Suomi karkottaa yhdeksän Venäjän suurlähetystössä työskennellyttä vakoojaa – "Historiallinen, suurin massakarkotus"
-
20:48
Mihin verkkotilaus jumiutui? Viivästyksiin usein kolme syytä
-
20:47
Pekka Haavisto Kahovkan padon räjäytyksestä: "Noin Päijänteen kokoinen alue lähtee liikkeelle – tuhon määrä voi olla aivan järkyttävä"
-
20:31
NBC News: Yhdysvaltalaistiedustelu viittaa Venäjän olevan syyllinen padon räjäyttämiseen – MTV seuraa sotaa
-
20:28
”F1 on vitsi” – mestarikuskilta kovaa puhetta moottoriurheilun todellisesta kuninkuusluokasta
-
20:13
Tutkija varoittaa: Kemikaalit heikentävät sperman määrää ja laatua – yhä useampi pari voi joutua hedelmöityshoitoihin
-
20:12
Venäjä-mielinen lajiliitto horjuu – Suomikin jättämässä kohuissa rähjääntyneen ryhmittymän
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu saatuaan kuulla totuuden: "Se on helvetin lähellä, etten vedä sinua turpaan"
-
19:58
Pariisin väkivaltaisten protestien ydin on tallentunut vuosien ajan journalistin kameraan – jakoi hurjimmat muistonsa
-
Lataa lisää