Pelastuslaitoksilta ja hätäkeskuksista kerrotaan, ettei yön aikana ole juurikaan enää jouduttu hoitamaan uusia Kiira-rajuilmaan liittyviä tehtäviä. Rajuilma aiheutti viikonlopun aikana laajaa tuhoa, jota pelastuslaitokset korjasivat pitkälle sunnuntai-iltaan.
Muun muassa Kymenlaakso sai kokea rajuilman mukanaan tuomat vahingot. Kymenlaakson pelastuslaitokselta kerrottiin noin neljän aikaan maanantaiaamuna, että korjaustyöt on saatu pääosin hoidettua ja että tilanne on kokonaisuudessaan rauhoittunut.
Päällikköpäivystäjä Ilpo Tolosen mukaan Kymenlaakson alueella oli rajuilmaan liittyen kaikkiaan noin 250 tehtävää.
Tolosen mukaan etenkin puita kaatui paljon esimerkiksi talojen ja teiden päälle.
– Yksittäisten teiden avaamiset veivät paljon aikaa, Tolonen kertoo.
Yksi pahiten kärsineistä paikoista oli Iitti, jossa muun muassa kahden rivitalon katot irtosivat. Iitin päivystävä palomestari Antti Tenhunen kertoi neljän aikaan aamulla, että tilanne on jo rauhoittunut ja iltaa vasten tuli lähinnä ilmoituksia esimerkiksi kesämökeillä rajuilman jälkeen havaituista tuhoista, kuten puiden kaatumisista. Tenhusen mukaan Iitin alueella myrskyyn liittyen oli reilu 30 tehtävää, pääosin raivaustöitä.
Myös rajuilman lauantaina ruuhkauttamista Keravan ja Kuopion hätäkeskuksista kerrottiin tilanteen olleen rauhallinen yön aikana. Uudenmaan aluetta päivystävään Keravan hätäkeskukseen tuli lauantaina 2 500 puhelua iltakuudesta puoleenyöhön, mikä on lähes tuplasti enemmän kuin edellisviikonloppuna.
Puolestaan itäisen Suomen ja Kymenlaakson alueella päivystävään Kuopion hätäkeskukseen tuli iltaseitsemästä aamukolmeen yli 2 000 puhelua, joka on huomattavasti tavanomaista enemmän.
