Kiinan Xi ja USA:n Trump puhelimessa Pohjois-Koreasta: Xi painotti rauhanomaista ratkaisua

Kiinan presidentti Xi Jingping on painottanut Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille rauhanomaista ratkaisua Pohjois-Korean ja USA:n viime aikaiseen ydinaseuhitteluun. 

Presidentit keskustelivat puhelimitse varhain lauantaina Suomen aikaa. Kiinan valtiollisen television mukaan Xi painotti keskustelussa, että on niin Kiinan kuin Yhdysvaltain etu, että Korean niemimaalla säilyy rauha ja alueen ydinaseuhka saadaan poistettua. 

Lisäksi Xi kehotti Trumpia välttämään sanoja ja tekoja, jotka lietsovat jännitteitä Korean niemimaalla, sekä kehotti osapuolia työskentelemään neuvotteluratkaisua kohti.

Aiemmin perjantaina Trump jatkoi sanallista ärhentelyään Pohjois-Koreaa vastaan. Hän muun muassa sanoi, että Pohjois-Korea katuu syvästi, jos maa ryhtyy toimiin Yhdysvaltoja tai sen liittolaisia vastaan. 

– Jos hän (Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un) inahtaa vielä yhden julkisen uhkauksen - mitä hän on tehnyt muuten jo vuosia - tai jos hän tekee jotain Guamille tai mille tahansa muulle Amerikan alueelle tai liittolaiselle, hän tulee katumaan sitä syvästi, Trump sanoi.  

Trump on myös ilmaissut, että sotilaallinen vaihtoehto Pohjois-Korean varalle on nyt valmiina. Trump kirjoitti Twitterissä, että sotilastoimet on "ladattu ja varmistettu".  

Lue myös:

    Uusimmat