Kiinan viranomaiset vahvistavat: Ainakin 26 palomiestä saanut surmansa – metsäpalo riehaantui hetkessä tappavaksi

Ainakin 26 palomiestä on kuollut maastopalon sammutustöissä Kiinan lounaisosissa, kertovat Kiinan viranomaiset ja valtionmedia.

Armeijan sanomalehden mukaan viranomaisten viestintäyhteys 30 palomiehen ryhmään katkesi sunnuntaina iltapäivällä näiden sammuttaessa maastopaloa, joka oli syttynyt lähes neljän kilometrin korkeudella merenpinnasta vuoristoisella seudulla. Yhteensä sammutustöihin on osallistunut lähes 700 ihmistä.

Viranomaisten mukaan yhteys 30 hengen ryhmään menetettiin, kun äkillinen tuulensuunnan muutos kasvatti nopeasti tulipalon mittaluokkaa. Onnettomuuden jäljiltä on löydetty 26 palomiehen ruumiit.

Onnettomuus tapahtui Liangshanin prefektuurin alueella.

Kiinassa on kamppailtu laajoja maastopaloja vastaan viime päivinä muuallakin. South China Morning Post kertoi sunnuntaina, että Pohjois-Kiinassa Shanxin maakunnassa raivoavan metsäpalon sammutustöihin osallistuu yli 1 500 pelastustyöntekijää.

Sunnuntai-iltapäivään mennessä Shanxin metsäpalo oli tuhonnut maastoa noin 3 000 hehtaarin edestä. Palo johti noin 9 000 ihmisen evakuoimiseen, mutta kuolonuhreilta viranomaisten mukaan vältyttiin. Valtiollisen uutistoimisto Xinhuan mukaan Shanxin palo saatiin hallintaan sunnuntain aikana. 

Lue myös:

    Uusimmat