Mainos

Kiinan presidentti saapui Yhdysvaltoihin

Kiinan presidentti Jiang Zemin saapui myöhään illalla Suomen aikaa Honoluluun Havaijille Yhdysvaltain-vierailulle, jonka tarkoituksena on parantaa maiden suhteita.

Kiina on vakuuttanut Yhdysvalloille, ettei Kiina aio enää avustaa Iranin ydinvoimaohjelmaa, kertoi Washington Post -lehti aivan vierailun edellä. Lehden mukaan Yhdysvallat odottaa Kiinalta vierailun aikana kirjallista vakuutusta siitä, ettei Kiina avusta Iranin ydinvoimaohjelmaa eikä myy Iranille aseita.

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton sanoi eilisessä puheessaan toivovansa yhteistyön politiikkaa Kiinan kanssa. Pelkästään Kiinaa käsitelleessä puheessaan Clinton sanoi, että hän ottaa Kiinan ihmisoikeuskysymykset esille keskiviikkona presidentti Jiangin kanssa.

Yhdysvallat on arvostellut Kiinan ihmisoikeuksia kovasanaisesti vuodesta 1989 lähtien. Tuolloin demokratialiike tukahdutettiin väkivaltaisesti.

Clinton sanoi ihmisoikeuksista puhuessaan, että Yhdysvaltain on myönnettävä myös omat ongelmansa: rikoksia tehdään liikaa, aseilla surmataan liian monia lapsia ja kaduilta saa huumeita. -Meilläkin on opittavaa muilta yhteiskunnilta ja ongelmia, jotka meidän on ratkaistava, sanoi Clinton.

Clinton torjui vaatimukset, joiden mukaan Kiina tulisi eristää. Clintonin mielestä vuoropuhelun avulla voidaan päästä vähittäiseen muutokseen. Jiangin Yhdysvaltain-vierailun aikana neuvotellaan mm. amerikkalaisen ydinreaktoritekniikan viennistä Kiinaan.

Kiinalainen ihmisoikeusjärjestö vaati juuri ennen Jiangin lähtöä, että kaikki poliittiset vangit vapautettaisiin. Siten Kiina osoittaisi maailmalle sitoutuvansa YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia oikeuksia koskevaan sopimukseen, sanoi järjestö. Jiang ilmoitti eilen valtuuttaneensa maansa edustajan allekirjoittamaan tuon sopimuksen.

Järjestö vaati myös, että Kiina allekirjoittaa myös sen YK:n ihmisoikeussopimuksen, jossa määritellään kansalaisten poliittiset oikeudet.
(STT-Reuters-AFP-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.