Kiinalaistuomioistuin langetti vankeustuomiot kymmenelle Hongkongin demokratia-aktivistille

Hongkong aikoo soveltaa uutta turvallisuuslakia ankarasti, sanoo hallintojohtaja 2:00
Katso myös video: Turvallisuuslaki kuumensi kesällä tunteita Hongkongissa – Hongkong aikoo soveltaa uutta lakia ankarasti, sanoo hallintojohtaja

Kiinalaistuomioistuin on määrännyt kymmenelle hongkongilaiselle demokratia-aktivistille vankeustuomiot. Ryhmän on väitetty yrittäneen paeta Hongkongista pikaveneellä Taiwaniin turvapaikan toivossa.

Shenzhenissä toimiva tuomioistuin antoi Tang Kai-yinille kolmen vuoden ja Quinn Moonille kahden vuoden vankeustuomion, koska he olivat olleet järjestämässä laittomaksi kuvailtua rajanylitystä.

Kahdeksalle muulle syytettynä olleelle annettiin lyhemmät seitsemän kuukauden mittaiset tuomiot laittoman rajan ylityksen vuoksi.

Lisäksi kaikki tuomitut määrättiin myös sakkorangaistuksiin.

Tuomittujen asianajajat sanoivat keskiviikkona tuomioiden olevan liian raskaita. Lisäksi he sanoivat, ettei väitteille rajan ylityksen järjestämisestä ole todisteita.

Syytetyt astuivat oikeuden eteen maanantaina, mutta oikeuden istunto ei ollut toimittajille tai diplomaateille avoin.

Syytettyjen perheille ilmoitettiin oikeudenkäynnin päivämäärästä vain kolme päivää ennen kuulemista. Heidän asianajajiltaan on kielletty päämiestensä tapaaminen.

Kaksi alaikäistä aktivistia vapautettiin

Viranomaiset sanoivat aiemmin, että alkujaan 12:sta syytettynä olleesta kaksi palautettaisiin Hongkongiin, koska he ovat alaikäisiä. Uutistoimisto AFP:n mukaan 16- ja 17-vuotiaat aktivistit palasivat takaisin erityishallintoalueelle keskiviikkona puolilta päivin paikallista aikaa.

Viranomaiset väittävät vapautetun kaksikon myöntäneen syyllistyneensä väärinkäytöksiin.

Yhdysvallat vaati maanantaina, että kaikki kaksitoista päästettäisiin välittömästi vapaaksi ja kuvaili ryhmän "paenneen tyranniaa".

AFP:lle aihetta kommentoinut Yhdysvaltain suurlähetystön edustaja sanoi, ettei kommunistinen Kiina anna minkään estää sitä, että maa voisi estää omia kansalaisiaan etsimästä vapautta toisaalta.

Osa ryhmästä oli jo kohtaamassa syytteitä Hongkongissa, missä demokratia-aktivistit järjestivät viime vuonna mittavia mielenilmauksia.

Demokratiaa vaativat ja Kiinan keskushallinnon valtaa vastustavat mielenosoitukset jatkuivat Hongkongissa useita kuukausia ja äityivät osin väkivaltaisiksi. Protestit hiipuivat tämän vuoden alkupuolella uupumuksen, pidätysten ja koronapandemian vuoksi.

Kiinan ote Hongkongista on entisestään kiristynyt uuden kiistellyn turvallisuuslain myötä.

Lue myös:

    Uusimmat