Kiinalaisista verkkokaupoista tilattujen pakettien pyörittely kääntyi Postille ensi kertaa voitolliseksi – Kiina hyötyy yli 100 vuotta sitten tehdystä sopimuksesta

Miten Posti pidetään pystyssä? 15:55
Katso Huomenta Suomen keskustelu: Miten Posti pidetään pystyssä?

Kiinalaisista verkkokaupoista Suomeen tilattujen pakettien pyörittely kääntyi ensi kertaa voitolliseksi tänä vuonna, kertoo Postin kansainvälisistä verkkokauppapalveluista vastaava Sami Finne.

Tulokseen ovat vaikuttaneet yleinen kirjelähetysten hintatason nousu ja yksittäisten lähetysten arvon kasvu, jolloin suuri osa paketteja on siirtynyt seurattavien lähetysten joukkoon. Seurattavista paketeista pitää maksaa rekisteröintimaksuja ja kilohintalisiä.

Lisäksi Kiinasta on otettu käyttöön toimituksia, jotka saapuvat suoraan pakettiautomaatteihin.

– Nämä tekijät ovat saaneet aikaan sen, että olemme nyt kokonaisuutta katsoen plussan puolella, Finne toteaa.

Hän kieltäytyy silti antamasta tarkkoja lukuja tilanteesta.

Kiina hyötyy yli 100 vuotta sitten tehdystä sopimuksesta

Kiina alkoi maksaa Suomelle korkeampia niin kutsuttuja pakettikohtaisia päätemaksuja jo aiemmin. Päätemaksuilla tarkoitetaan korvauksia, joita lähettävän maan operaattori maksaa osoitemaan operaattorille kirjelähetysten vastaanottamisesta.

Kiinalle verkkokauppabisnes on ollut tuottoisaa Maailman postiliiton (UPU) päättämän postimaksuedun vuoksi. Käytäntö on mahdollistanut sen, että myös suomalaiset kuluttajat ovat voineet tilata kiinalaisista nettikaupoista tavaraa edullisesti.

Kansainväliseen postisopimukseen liittyvästä erityisestä postimaksuedusta päätettiin jo 145 vuotta sitten ja sen tarkoituksena oli alkujaan köyhempien maiden tukeminen.

Kansainvälisten kirjelähetysten hintatasoa puidaan ensi viikolla UPU:n välikonferenssissa Genevessä. Suomea paikalla edustavat liikenne- ja viestintäministeriö, liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Posti ja Åland Post.

– Kiinan postin kanssa toimimme sovituilla UPU-säännöillä, mutta kiinalaisten verkkokauppojen kanssa sovimme suoraan omia sopimuksia, joissa on vastaavat ehdot kuin kenelle muulle tahansa asiakkaalle, Postin Sami Finne kertoo.

USA uhkaa lähdöllä – ero tietäisi vaikeuksia Suomelle

Tiistaina alkavassa konferenssissa käsitellään myös mahdollista Yhdysvaltojen lähtöä kansainvälisestä postisopimuksesta. Presidentti Donald Trumpin hallitus on pedannut irtautumista sopimuksesta jo vuoden päivät. Aikeista uutisoi hiljattain esimerkiksi Time-lehti.

Yhdysvaltalaiset verkkokaupat ovat tällä hetkellä epäsuotuisassa asemassa kiinalaisiin nähden. Kiinalle postimaksuedun suoma tuki on tarkoittanut pitkään nimellisiä postimaksuja, jotka eivät vastaa enää nykytilannetta Suomenkaan näkemyksen mukaan. Nykyisin Kiina on maailman suurimpia talouksia, eikä tukea pidetä enää perusteltuna.

Suomi toivoo UPU:n säilyvän yhtenäisenä, eli toisin sanoen Yhdysvaltojen ei haluta lähtevän sopimuksesta.

– UPU:n rapautuminen uhkaisi jouhevaa kirjeliikenteen kulkua. Suomen kaltaisilta pieniltä mailta vaatisi paljon työtä ja resursseja sopia kahdenvälisistä pelisäännöistä useiden maiden kanssa erikseen, Postin kuluttajakirjepalveluiden johtaja Noora Laaksonen perustelee.

Suomi kannattaa itsemääräämistä

Yhdysvaltojen tavoitteena on reilu sopimus, joka syntyisi neuvottelujen kautta. Käytännössä maa on kuitenkin jäämässä sopimukseen vain, jos se saa mitä haluaa.

– Vähän kuin Trumpin ulkopolitiikassa muutenkin, kommentoi Kaupan liiton johtava asiantuntija Janne Koivisto.

Ensimmäisenä konferenssissa on tarkoitus äänestää vaihtoehdosta, jossa jäsenmaiden operaattorit voivat itse määritellä päätemaksutasot kirjepostille ensi vuodesta alkaen. Kuitenkin kehittyville maille olisi luvassa yleisestä tasosta merkittäviä poikkeuksia.

– Suomi kannattaa sitä, että sopimus pysyy yhtenäisenä ja Yhdysvaltojen tapaan sitä, että maat määräisivät päätemaksunsa itsenäisesti, Koivisto sanoo.

Toinen vaihtoehto on ajallisesti liukuva ja osittainen muutos päätemaksuista. Kolmantena vaihtoehtona on pysyminen nykytilanteessa. Postiliitossa kaikilla jäsenmailla on yksi ääni ja päätös tehdään äänten enemmistöllä.

Verovapaus poistumassa, mallia etsitään Ruotsista

Kävi äänestyksessä miten tahansa, lähivuosina Suomen postikäytäntöihin on joka tapauksessa luvassa muutoksia. Tämänhetkinen EU:n alainen alle 22 euron pakettien verovapaus on poistumassa lähetyksistä vuonna 2021. Tällöin jokainen lähetys on selvitettävä Tullissa.

– Nykyisin EU:n ulkopuolelta tulee 15–17 miljoonaa lähetystä, joista yli 250 000 menee tullivarastoon. Jatkossa menee siis koko määrä, Postin Sami Finne sanoo.

– Oletettavasti jatkossa tilataan kuitenkin useampi tavara kerralla, jolloin lähetysten määrä pienenee.

Suomessa Posti ja Tulli selvittävät, voitaisiinko Suomessa toimia vuodesta 2021 eteenpäin vastaavalla mallilla kuin Ruotsissa, jossa verovapautta ei ole nytkään. Siellä asiakas maksaa arvonlisäveron verkkokauppaan, joka maksaa puolestaan tavaran toimittajalle ja posti maksaa taas tullille.

– Tässä mallissa meidän ei tarvitsisi pysäyttää tavaravirtaa tullivarastoon, mikä aiheuttaisi postille paljon ylimääräistä työtä ja kustannuksia tulisi paljon.

Ulkomaisista ostoista yli puolet Kiinasta

Posti toimitti viime vuonna yli 40 miljoonaa pakettia. Ulkomaisista ostoista yli puolet eli 53 prosenttia tehtiin kiinalaisista verkkokaupoista. Seuraavaksi eniten eli 36 prosenttia ostoista tehtiin Saksasta, 26 prosenttia Britanniasta ja 21 prosenttia Ruotsista.

Tyypillisesti ulkomailta ostettavat verkko-ostokset ovat Postin mukaan pieniä, alle kahden kilon paketteja ja edullisia tuotteita. Suomalaiset ostavat ulkomaisista verkkokaupoista eniten vaatteita, kenkiä, elektroniikkaa ja kauneus- sekä terveystuotteita. Lisäksi tilataan esimerkiksi kirjoja.

Kuluttajien ostokäyttäytymisen välillä on suuria eroja. Toiset tilaavat viikoittain, toiset eivät tehneet yhtään verkkokauppaostosta. 

Lue myös:

    Uusimmat