Pohjoismaat nostivat Kiinan maksamia postikustannuksia, päätös hillitsi Kiinasta tilaamisen kasvua Suomessa – Suomeen tulee myös muuntohuumeita, tuoteväärennöksiä ja tainnuttimia

Suurin osa lähetyksistä arvolisäverottomia 1:29
Suurin osa Kiinasta saapuvista lähetyksistä arvolisäverottomia.

Pohjoismaiden yhdessä Kiinan maksamiin postikustannuksiin ajamat korotukset ovat postin mukaan hillinneet suomalaisten verkko-ostoksia kiinalaismyyjiltä.

Vaikka suomalaiset ostavat kiinalaiskauppiailta verkossa edelleen valtavat määrät tavaraa, kovin kasvuvauhti näyttäisi nyt hiipuneen.

Verkkokauppojen suosion kasvu on näkynyt vahvasti viime vuosina myös Suomessa, ja esimerkiksi kiinalaiset kauppiaat ovat täälläkin nousseet huimaan suosioon.

Kiinasta saapuu Suomeen noin miljoona lähetystä kuukausittain, suosiossa ovat muun muassa suuret verkkokauppa-alustat AliExpress, Wish ja Ebay.

Kiinalaistuotteiden suosiota selittää muun muassa erittäin halpa hinta ja monipuoliset valikoimat.

Maailman postiliitto määrittelee Kiinan kehitysmaaksi, joten kiinalaiset ovat pystyneet lisäksi lähettämään tavaraa hyvin edullisesti. Pääosa tavaroista lähetetään Suomeen kirjelähetyksinä.

Lisäksi kiinalaisilta kauppiailta ostetuista tavaroista suurin osa on alle 22 euron tuotteita, joista ei toistaiseksi tarvitse maksaa lainkaan arvonlisäveroa.

Posti: Hintatasot nousseet kymmeniä prosentteja

Nyt Suomi on kuitenkin yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa pystynyt hilaamaan Kiinan maksamia postikustannuksia ylös.

– Puhumme päätemaksuista, jotka on siirretty sitten hintoihin, ja Kiinan posti veloittaa niitä verkkokaupoilta. Tämän kautta olemme pystyneet nostamaan useita kymmeniä prosentteja näitä hintatasoja, Postin kansainvälisten verkkokaupan palvelujen johtaja Sami Finne sanoo.

Finnen mukaan myös muita Kiinasta tehtyä verkkokauppaa hillitseviä suunnitelmia on vireillä.

Kiinan kehitysmaa-asemaan haetaan muutosta, lisäksi EU:n direktiivin muutos poistaa verovapauden kaikista EU:n ulkopuolella ostetuista tavaralähetyksistä vuoden 2021 alussa.

Silloin arvonlisäveroa pitää maksaa lähetyksen arvosta riippumatta.

Muutos verkkokaupassa voi Finnen mukaan tapahtua kuitenkin myös markkinavetoisesti. Kiinasta tulevissa tuotteissa esimerkiksi toimitusajat ovat usein hyvin pitkiä.

– Markkinalähtöinen muutos on varmaan nopeampi. Kiinasta tulevien kirjeiden toimitusnopeus on noin 3-6 viikkoa, mutta yhä useampi verkkokauppa pyrkii nopeampiin lähetyksiin, Finne sanoo.

Tulli: Kaikkia lähetyksiä ei pystytä käsittelemään

Kiinasta tuleva valtava tavaramäärä aiheuttaa Tullille paljon päänvaivaa, sillä lähetysten päällä olevat tulli-ilmoituslomakkeet pitää käsitellä manuaalisesti.

Tullissakin uskotaan, että tilanne kuitenkin muuttuu tulevaisuudessa muun muassa siksi, että arvonlisäveroa aletaan kantaa kaikista EU:n ulkopuolisista lähetyksistä.

– Ihan kaikkia lähetyksiä ei pystytä nyt manuaalisesti käsittelemään, vaikka tehdään yhteistyötä Postinkin kanssa. ALV-muutos ja tietojen saanti etukäteen postilähetyksistä tulevat kuitenkin ratkaisemaan asian.

– Lisäksi tulli on kehittämässä uutta tulliselvitysjärjestelmää ja postiliikenteessä tällaista automaattista linjastoa, Lentotullin tullipäällikkö Mika Pitkäniemi sanoo.

Pitkäniemen mukaan myyjät kikkailevat joskus arvonlisäverolla niin, että tavaran arvo ilmoitetaan todellisuutta alhaisemmaksi, jotta verolta vältytään. Näin valtio menettää myös verotuloja.

– Kolmansien maiden osalta on tehty otantatutkimuksia ja todettu, että jopa 17 prosenttia näistä arvoista on jonkin verran virheellisiä, eli arvo olisi jopa korkeampi kuin se 22 euroa. Siinä suhteessa valtio menettää verotuloja.

Muuntohuumeita, tuoteväärennöksiä, tainnuttimia

Tulliin haaviin tarttuu Kiinasta myös arveluttavaa materiaalia.

– Esimerkiksi lääkkeitä, muuntohuumeita ja tuoteväärennöksiä tulee sieltä päin. Joskus tulee myös esimerkiksi tainnuttimia, jotka on naamioitu kännykäksi tai sitten nyrkkirautaa, sähköpantaa ja sen tyyppistä tavaraa, Pitkäniemi luettelee.

Postin Sami Finne muistuttaa, että verkkokaupoista löytyy toki paljon myös hyvää tavaraa.

– Kun puhutaan Aasiasta, sieltä löytyy myös erittäin hyviä tuotteita, esimerkiksi korealaista kosmetiikkaa, jolla on paljon tyytyväisiä asiakkaita.

Verkkokaupoista ostetun tavaran alkuperästä kannattaa kuitenkin olla tarkkana.

– Lähettäjämaasta ja -tahosta kannattaa aina varmistua etukäteen. Perusohjeena kuluttajille voisi sanoa, että kannattaa aina olla tarkkana kaikissa sellaisissa tuotteissa mitä pistetään suuhun ja iholle, ja myös sähkölaitteissa pitää varmistua merkinnöistä, Sami Finne sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat