Kiinalaisessa ydinvoimalassa vakavia ongelmia – ranskalainen osaomistaja haluaisi sulkea koko laitoksen

Etelä-Kiinassa sijaitsevan Taishanin ydinvoimalan ongelmat jatkuvat. Ranskalainen osaomistaja haluaisi sulkea sen, mutta lopullinen päätösvalta on Kiinalla, uutisoi CNN.

MTV Uutiset kertoi reilu kuukausi sitten, että kiinalaisessa ydinvoimalassa on säteilyvuoto ja että ilmaan oli päässyt ympäristölle vaarallisia jalokaasuja. 

Ranskalaisen ydinvoimalan osaomistajan Electricite de Francen (EDF) tiedottaja sanoi torstaina, että vaikka Kiinan eteläisessä Guangdongin maakunnassa sijaitsevan Taishanin ydinvoimalan tilanne "ei ollut hätätilanne", se oli "vakava tilanne, joka kehittyy".

Jos reaktori sijaitsisi Ranskassa, se olisi tiedottajan mukaan suljettu jo.

Kiinalaiset kiistävät vaaran

Sen jälkeen, kun ydinvoimalan säteilyvuodosta tuli tieto kesäkuussa, Yhdysvaltain hallitus alkoi tutkia vuodon mahdollisuutta. 

Kiinan viranomaiset ovat kiistäneet vaaran laitokselta sanomalla, että säteilyympäristössä ei ollut "poikkeavuuksia" ja että laitoksen turvallisuus oli "taattu". He myös kielsivät vaarallisten kaasujen vuodon ympäristöön.

Kiinalaisiranomaiset kieltäytyivät vastaamasta jatkokysymyksiin, jotka koskivat Framatomen varoitusta Yhdysvaltain virkamiehille.

Lue myös:

    Uusimmat