Kiinalaisessa kalenterissa alkoi jäniksen vuosi – näin uuttavuotta juhlistettiin Helsingissä

Miksi uudenvuoden juhlinta on niin tärkeää kiinalaisille? Suomessa 25 vuotta asunut Tao Lin kertoo 25:09
MTV Uutiset Live vieraili kiinalaisen uudenvuoden juhlinnassa Helsingin keskustassa.

Uusivuosi on Kiinassa suurin ja tärkein juhlapäivä.

Helsingin keskustassa Keskuskadulla juhlittiin tänään lauantaina kiinalaista uuttavuotta muun muassa jääveistoksin ja punaisin lyhdyin. Keskuskadulla nähtiin myös lohikäärmetanssi, joka on perinteinen osa uudenvuoden juhlintaa.

Samalla kiinalaisessa kalenterissa alkoi jäniksen vuosi. Jänis kuvastaa onnea, menestystä, toivoa ja rauhaa.

Kiinalaista uuttavuotta vietetään tammikuun 21. päivän ja helmikuun 20. päivän välisenä aikana. Varsinainen juhlapäivä vaihtelee vuosittain.

Juhlintaan osallistuneet Tao Lin ja Niina Saaranen kertoivat, ettei kiinalaisen uudenvuoden perinteisiin kuulu länsimaille tutumpi tapa havitella onnea rakkauselämään uudenvuoden suudelman myötä.

– Sanoisin, että kiinalaisessa uudessavuodessa on enemmän kyse siitä taloudellisesta puolesta, annetaan rahaa lapsille. Toivotetaan onnea ja menestystä, Saaranen sanoo.

Katso ylläolevalta videolta, millaisia muita perinteitä kiinalaiseen uuteenvuoteen kuuluu.

Lue myös:

    Uusimmat