Kiina viilensi diplomaattisia suhteitaan Liettuaan – syy avatussa edustustossa

Kiina on virallisesti heikentänyt diplomaattisuhteitaan Liettuan kanssa, kertoo Kiinan ulkoministeriö. Syynä on Liettuan lähentyminen diplomaattisesti eristetyn Taiwanin kanssa.

Taiwan on avannut Liettuaan diplomaattisen edustuston, jossa se käyttää poikkeuksellisesti omaa nimeään kiertoilmaisun sijaan. Liettuaan avatun edustuston nimi on Taiwanin edustustoimisto Liettuassa.

Liettuan ulkoministeriö pahoitteli sunnuntaina Kiinan päätöstä heikentää maiden välisiä diplomaattisuhteita. Ulkoministeriö kertoi Liettuan kannattavan yhden Kiinan politiikkaa, mutta puolusti samalla maan oikeutta syventää yhteistyötä Taiwanin kanssa.

Koska Taiwanilla ei ole virallisia diplomaattisia suhteita useimpien maailman maiden kanssa, sen edustustot ovat suurlähetystöjen sijaan kaupallisia ja kulttuurisia toimistoja ja käyttävät yleensä nimeä "Taipein edustusto" saaren pääkaupungin mukaan. Myös Helsingissä on Taipein edustusto.

Pesäeroa Kiinaan

Taiwanin edustuston avaaminen Liettuaan jatkaa viime vuosien trendiä, jossa jotkin itäisen Euroopan maat tekevät pesäeroa Kiinaan ja tiivistävät suhteitaan Taiwaniin silläkin uhalla, että suututtavat Kiinan.

Kiina pitää 23 miljoonan asukkaan demokraattista Taiwania omana kapinallisena maakuntanaan eikä suostu diplomaattisuhteisiin sellaisten maiden kanssa, jotka tunnustavat Taiwanin omaksi valtiokseen. Sen vuoksi vain 15 maata pitää yllä diplomaattisuhteita Taiwaniin, valtaosa niistä on pieniä Tyynenmeren saarivaltioita.

Kiina suhtautuu vihamielisesti Taiwan-nimen käyttöön virallisissa yhteyksissä, jotta saarta ei nähtäisi kansainvälisellä areenalla omana valtionaan. Kiinan vastarinta myös estää Taiwanin jäsenyyden useimmissa kansainvälisissä järjestöissä.

Lue myös:

    Uusimmat