Kiina varoittaa: Aasiaan ei tule perustaa "Naton kaltaisia" liittoumia – tämä selkkaus kiristää tilannetta

Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen konflikti olisi sietämätön katastrofi maailmalle, sanoo Kiinan puolustusministeri 0:34
Kiinan puolustusministeri kritisoi Yhdysvaltoja kahden sotilasaluksen kohtaamisen jälkeen.

Kanadalaisen uutismedian mukaan Kiinan sotilasalus kiilasi yhdysvaltalaisaluksen eteen. Kiina on kuitenkin varoittanut Yhdysvaltoja vastakkainasettelun kasvattamisesta. 

Kiinan ja Yhdysvaltojen sotilasalusten kohtaaminen on herättänyt suuttumusta molempien maiden osalta. 

Tilanne tapahtui lauantaina Taiwaninsalmella, jossa Yhdysvallat ja Kanada osallistuivat yhteiseen harjoitukseen. 

Kanadalainen uutismedia Global News on seurannut maiden yhteistä tehtävää Taiwaninsalmella kanadalaiselta alukselta. Global Newsin mukaan kiinalainen alus kiihdytti huomattavaan nopeuteen ja kiilasi yhdysvaltalaisen laivan eteen. 

Global News kertoo kiinalaisten ottaneen yhdysvaltalaisiin yhteyttä ja käski heidän alustaan siirtymään, jotta ei tapahtuisi törmäystä. Yhdysvaltalaiset vastasivat pyytämällä kiinalaisia pysymään kaukana, mutta alus joutui kuitenkin muuttamaan kurssiaan ja hidastamaan välttääkseen törmäyksen.

Global News kertoi Twitterissä kuvanneensa kahden aluksen läheltä piti -tilanteen.

Kanadalaisen aluksen komentaja ja kapteeni Paul Mountford kutsui Kiinan tekoa "epäammattimaiseksi". Mountford uskoo välikohtauksen olleen "selvästi kiinalaisten yllyttämä".

– Se, että tästä ilmoitettiin radiossa ennen kuin se tehtiin, osoitti selvästi, että tämä oli tahallista, Mountford sanoo Global Newsille.

"Konflikti olisi sietämätön katastrofi maailmalle"

Kiinan puolustusministeri Li Shangfu kommentoi tilannetta Shangri-La Dialogue -puolustuskonferenssissa Singaporessa sunnuntaina. Li varoitti puheessaan, ettei Naton kaltaisia liittoumia tule perustaa alueelle.

– Yritykset edistää Naton kaltaisia (liittoumia) Aasian ja Tyynenmeren alueelle on tapa kaapata alueen maat sekä liioitella konflikteja ja vastakkainasetteluja, Li sanoi.

Lin mukaan vakava konflikti Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä olisi sietämätön katastrofi maailmalle.

Kiinan puolustusministeri ei maininnut puheessaan yksittäisiä maita, mutta hänen kommenteistaan kaikui Kiinan pitkään ylläpitämä kritiikki Yhdysvaltoja kohtaan, joka on halunnut vahvistaa alueen liittoumia. Yhdysvallat on jäsen Aukus-puolustusliittoumassa Australian ja Britannian kanssa sekä Quad-yhteistyössä Intian, Japanin ja Australian kanssa.

– Aasian ja Tyynenmeren alue tarvitsee avointa ja osallistavaa yhteistyötä, ei ryhmittymistä pieniin klikkeihin, Li sanoi.

– Maailma on tarpeeksi iso suurille valtioille, kuten Kiina ja Yhdysvallat, kasvaa yhdessä, Li totesi Singaporessa.

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagonin tiedottaja kommentoi puheen jälkeen Yhdysvaltain olevan edelleen huolissaan Kiinan asevoimien vaarallisista ja pakottavista toimista alueella.

Yhdysvallat: Kiinalaishävittäjä lähestyi vakoilukonetta aggressiivisesti taivaalla 0:45
Yhdysvallat: Kiinalaishävittäjä lähestyi vakoilukonetta aggressiivisesti taivaalla. Juttu on julkaistu toukokuussa.

Myös Yhdysvallat sanoo haluavansa avointa vuoropuhelua

Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin painotti lauantaina pitämässään puheessa Yhdysvaltain ja Kiinan välisen vuoropuhelun merkitystä.

– Yhdysvallat uskoo avoimen keskusteluyhteyden Kiinan kanssa olevan elintärkeää, erityisesti puolustus- ja sotilasjohtajiemme välillä, Austin sanoi.

– Mitä enemmän puhumme, sitä paremmin voimme välttää väärinymmärryksiä ja virhearviointeja, jotka voisivat johtaa kriisiin tai konfliktiin, hän jatkoi.

Puolustusministeri Austin kommentoi aihetta sen jälkeen, kun Kiina kieltäytyi virallisesta tapaamisesta Yhdysvaltain kanssa konferenssin aikana.

Austin ja Li Shangfu kättelivät ja puhuivat lyhyesti konferenssin avajaisillallisen yhteydessä, mutta vuorovaikutus jäi ohuemmaksi kuin Yhdysvallat on toivonut.

Amerikkalaiset olivat kutsuneet Lin tapaamiseen Austinin kanssa, mutta Kiina kieltäytyi kutsusta. Kiinan mukaan "Yhdysvallat tietää kyllä, miksi sotilaallisessa viestinnässämme on tällä hetkellä vaikeuksia".

*Päivitys kello 14.43: Juttua täydennetty tiedoilla eilisestä välikohtauksesta

Lue myös:

    Uusimmat