Kiiltokuvien nuori tähti tunnustaa: En tiennyt mitä odottaa

Eric Barcosta jännittävintä Kiiltokuvia-sarjan katsomisessa on seurata oman näyttelijäntyön kehitystä.

Eric Barco on muuttunut näyttelijänä paljon sen jälkeen, kun hän esiintyi Kiiltokuvia-sarjassa. Barco on opiskellut näyttelemistä laajalti sarjan kuvaamisen jälkeen – opintoja Teatterikorkeakoulussa on takana puolitoista vuotta – ja hänestä on ollut kiinnostavaa katsoa, miltä oma näyttelijäntyö näyttää, kun siihen on tullut lisää näkökulmaa.

– Se on ehkä jännittävä puoli tässä. Olen kasvanut paljon ihmisenä ja näyttelijänä, Barco kertoo MTV.fille.

Kauhun hetkiä näyttelijä ei ole Kiiltokuvien äärellä kuitenkaan joutunut kokemaan. Vaikka kuvauksista on aikaa ja Barco on kehittynyt näyttelijänä, hän on melko tyytyväinen suoritukseensa sarjassa.

– En osannut yhtään odottaa, mitä sieltä tulee, joten olen positiivisesti yllättynyt, hän huomauttaa.

– On tietysti joitain asioita, joita nyt tekisin eri tavalla, mutta en ajattele, että sen olisi kuulunut mennä niin. Elämänfilosofiani on sellainen, että kaikella on jollain tavalla tarkoitus ja merkitys.

Teatterikorkeakoulu on saanut Barcon pohtimaan omaa näyttelijäntyötään aiempaa tarkemmin.

– Tämän syksyn aikana olen alkanut pyöritellä isoja kysymyksiä siitä, mikä taiteilijan tehtävä on, miksi haluan näytellä ja miksi todella kaipaan näyttämölle. Haluan näyttämölle, koska ihmisten täytyy saada tuntea ja kokea juuri tämä tarina tässä ja nyt.

Tällä hetkellä Barcoa ei kuitenkaan nähdä näyttämöllä. Koulu vie niin paljon aikaa, ettei hän ole tällä hetkellä mukana sen ulkopuolisissa produktioissa.

– Koulu vie niin paljon sekä henkistä että fyysistä puolta itsestäni. 

Kiiltokuvia-sarjan päätösjakso maanantaina 17.11. kello 21.00 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat