Kihomatoja päiväkodissa? Toimi näin

Ilmoitus kihomadoista lapsen päiväkodissa iljettää. Onneksi vaiva on vaaraton ja helposti poistettavissa.

– Kihomatoja on aina ollut ja tulee aina olemaan. Nykyään ne ovat aika lailla yleisiä ja enemmän päiväkoti-ikäisten lasten riesa, mutta voivat kyllä tarttua isompiinkin lapsiin ja aikuisiin, Tampereen kaupungin epidemiologi ja tartuntatautilääkäri Sirpa Räsänen kertoo.

– Tartuntoja tulee, kun kutiavaa peräaukon seutua hangataan tai raavitaan. Tahmeat kihomadon munat tarttuvat kynsien alle ja siitä esimerkiksi omaan tai vieruskaverin suuhun.

Yksikin muna riittää tartunnan saamiseen. Munat ovat niin pieniä, ettei niitä näe. Suurin osa tartunnoista on oireettomia.

– Jos jotain oiretta tulee, niin käytännössä se on kutinaa. Joskus genitaalialue ärsyyntyy ja tulee tihentynyttä virtsaamisen tarvetta, lähinnä tytöillä.

Kutina voi olla niin kovaa, ettei saa kunnolla unta.

– Jos kihomatotartuntaa epäillään, kannattaa kurkistaa peräaukon seudulle. Kihomadot näyttävät pieniltä valkeilta rihmoilta peräaukon suulla.

Lääkäriin ei tarvitse lähteä, vaan apteekista voi hakea ilman reseptiä suun kautta otettavan matokuurin. Ne tehoavat kihomatoihin hyvin.

– Kihomatotartunnasta ilmoittaminen päiväkotiin on vanhempien harkittavissa. Joskus päiväkotiin ilmoittamisesta saattaa seurata ylilyöntejäkin. Me olemme suositelleet harkitsemaan koko päiväkotiryhmän samanaikaista lääkitsemistä, jos samassa ryhmässä kolmella tai useammalla lapsella on kihomatotartunta.

Lue myös:

    Uusimmat