KHO: Tansanialaisen homous ei vuosien vankeudesta huolimatta peruste turvapaikkaan

Tansanialaismiehen homoseksuaalisuus ei ollut perusteltu syy pelätä vainoa tai vakavaa haittaa, toteaa korkein hallinto-oikeus.

Tansanialaismies oli tullut opiskelijana Suomeen vuonna 2005. Hänelle oli myönnetty opiskelulupa opiskelua varten kesään 2010 asti ja työntekijän oleskelulupa kevääseen 2012 asti. Miehen vireille panemat jatko-opiskelulupaa koskevat hakemukset oli kuitenkin hylätty ja vuoden 2014 huhtikuussa Maahanmuuttovirasto päätti miehen karkottamisesta kotimaahansa. Miehen asiasta jättämä valitus jätettiin tutkimatta, sillä sitä ei annettu määräajassa.

Valituksen tutkimatta jättämisen jälkeen mies haki kansainvälistä suojelua perusteena homoseksuaalina kotimaassaan kohtaamat vaikeudet.

Helsingin piispa haluaisi kirkon vihkivän homopareja 8:59

Korkein hallinto-oikeus totesi, että seksuaalinen suuntautuminen on ominaisuus, joka on niin keskeinen osa identiteettiä, ettei siitä voida vaatia luopumaan. Hänen ei voida myöskään odottaa pitävän homoseksuaalisuuttaan salassa alkuperämaassa vainolta välttyäkseen tai pidättäytyvän seksuaalisen suuntautumisensa ilmaisemisesta.

Tansaniassa homoa uhkaa vuosien vankeus

Ulkoasiainministeriön tämän vuoden syksyllä antamassa matkustustiedotteessa todetaan homoseksuaalisuuden olevan rikos Tansaniassa. Maassa matkustavien samaa sukupuolta olevien parien on tiedotteen mukaan syytä välttää julkisia hellyyden osoituksia. Tansaniassa homoseksuaalisuudesta voi lain mukaan saada jopa vuosien vankeusrangaistuksen.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että seksuaalivähemmistöjen edustajat voivat kohdata Tansaniassa syrjintää eri elämänalueilla. Homoseksuaalisuuden kriminalisoinnista huolimatta ei ole raportteja, että maassa olisi nostettu syytteitä tai määrätty rangaistuksia homoseksuaalisen kanssakäymisen perusteella.

Oikeuden mukaan homoseksuaalisten tekojen kriminalisointia ei voida sellaisenaan pitää vainoksi katsottavana tekona. Lisäksi miehen kertomukset Tansaniassa kokemistaan oikeudenloukkauksista olivat epäjohdonmukaisia.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei miehen voitu perustellusti pelätä homoseksuaalisuutensa vuoksi joutuvansa vainoksi katsottavien tekojen kohteeksi tai joutuvan todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa.

Lue myös:

    Uusimmat