Kevin Costner pelkää kuolemaa

Näyttelijä-ohjaaja Kevin Costneriin on iskenyt kuolemanpelko. 52-vuotias Hollywood-tähti pelkää kuolevansa ennen kuin hänen pieni poikansa ehtii kasvaa isoksi.

Oscar-palkittu näyttelijä-ohjaaja Kevin Costner on paljastanut pelkäävänsä kuolemaa. Toukokuun 7. päivä viidettä kertaa isäksi tullut valkokangastähti on huolissaan, koska hän pelkää, ettei hän elä tarpeeksi pitkään nähdäkseen poikansa kasvavan.

– Minun perimmäinen pelkoni on, että kuolen ja jonkun muun pitää kasvattaa minun pienokaiseni. Pelkään, että pääse neuvomaan poikaani miehenä olemisessa, Costner avautuu.

33-vuotiaan Christine-vaimonsa kanssa vauvan saanut tähti myöntää, ettei jaksa enää osallistua yhtä ahkerasti vauvanhoitoon kuin nuorempana. Vaipparuljanssin välttely ei kuitenkaan tuota ammattinäyttelijälle vaikeuksia.

– Joskus teeskentelen aamulla nukkuvani. Vaimoni menee halpaan ja nousee ylös syöttämään pikkuista, näyttelijä paljastaa.

Costnerin tuorein leffa on nimeltään Mr. Brooks. Leffan tuottajanakin toiminut Costner esittää trillerin pääosaa. Muissa rooleissa nähdään muiden muassa Demi MoorejaWilliam Hurt.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat