Kevätlämpö ulottui tänään etelään – jo 16 astetta!

Tänään on ollut kevään tähän asti lämpimin päivä.

Kello 16.35 mennessä Hämeenlinnassa on mitattu jo 16 astetta. Yli 15 astetta on ollut ainakin Hyvinkäällä, Vihdissä, Jokioisilla, Mäntsälässä, Salossa ja Hattulassa.

Tämän kevään aiempi korkein lukema tähän asti oli 29. maaliskuuta Tampereella ja Kokemäellä mitattu 12,8 astetta.

Torstaina ja perjantaina on vielä liikkeellä sateita. Sateet ovat enimmäkseen vettä, mutta maan pohjoisosassa myös räntää ja lunta.

– Tämän hetken ennusteen mukaan viikonloppu on poutainen ja laajalti aurinkoinen. Maan etelä- ja keskiosassa on varsin lämmintä. Mahdollista on, että jossain päästään noin 15 asteen lukemiin, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Ilmatieteen laitoksen mukaan terminen kevät on alkanut jo maan etelä- ja keskiosassa. 

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Lämpötiloja ja paikkakuntia päivitetty 6.4.2016 kello 12.10, 12.20, 13.15, 14.00 ja 16.35.

Uusimmat