Yllätys Itä-Suomesta: Tänään lähes 18 astetta ja kevään toistaiseksi lämpimin päivä – muualla jopa räntäsateita

Maan itäosassa on tänään nautittu paikoin lämpimästä kevätsäästä.

Sää on ollut tänään hyvin kahtiajakoinen. Etelässä, lännessä ja pohjoisessa on tullut vettä ja jopa räntää, mutta itään on päässyt lämmintä ilmaa Venäjältä. Tohmajärvellä on mitattu kevään tähän asti korkein lämpötila, 17,8 astetta. Joensuussa on ollut 17,2 astetta ja Ilomantsissa 16,7 astetta. Kevään aiempi korkein lukema oli Hämeenlinnassa 6. huhtikuuta mitattu 16,0 astetta.

– Maan itäosassa lämpöä on ollut laajalti 10-15 astetta, muualla 0-5 astetta. Tässä näkee, miten auringonteho on nyt voimakas, jos aurinko pääsee kunnolla paistamaan, sanoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Esimerkiksi Virroilla päivän ylin lämpötila on ollut yhdessä asteessa.

Idästä pääsee viikon mittaan jatkossakin lämmintä ilmaa Suomeen, mutta myös sadealueita kulkee maan yli.

Vappuviikonlopuksi ennustetaan laajalti 10-15 asteen lämpötiloja, mutta joitain sateita on yhä liikkeellä ja sateessa lämpötilat jäävät matalimmiksi.

– Vappupäivänä sunnuntaina idässä voi kuitenkin olla jo 17-18 astetta, sanoo Aleksi Jokela.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Päivitetty lämpötiloja ja paikkakuntia 26.4.2016 kello 18.00.

Uusimmat