Kevät toi kireät kelaonget rannoille, avovesikauden kalastus pääsi vauhtiin siian onginnalla: "Ei kalastuksessa tärkeintä ole saalis"

Merikalastuksen avovesikausi alkoi siian onginnalla 1:58
Merikalastuksen avovesikausi alkoi siian onginnalla.

Meren rannoilla istuskelee näinä päivinä siian onkijoita. He ovat virittäneet kelaonkensa ja odottavat, että siika tarttuisi syöttiin. Jäiden lähdettyä siika tulee rantavesiin etsimään sukasmatoja ja muuta syötäväksi kelpaavaa, silloin rannoille ilmestyvät myös siian onkijat. Sesonki kestää pari viikkoa.

Aurinko ei ole vielä noussut, on kylmää ja pimeää, mutta hyvillä kalapaikoilla on jo kuhinaa. Suosituimmille paikoille pitää tulla varhain, jos aikoo saada paikan. Moni kalastaa kolmella vavalla, eivätkä ne voi olla ihan kiinni toisissaan, siksi pitkäkin ranta loppuu ennen pitkää kesken.

Siika ei syö mitenkään erityisesti aamupimeässä, mutta jos kalastaja saapuu paikalle vasta kun syönti alkaa, hän tuskin mahtuu rantaviivalle. Kalastajat ovat enimmäkseen miehiä ja poikia, mutta naisia ja tyttöjä näkee myös.

– Ei kalastuksessa tärkeintä ole saalis. Kun katsoo nousevaa aurinkoa ja peilityyntä merta, niin voiko parempaa olla, sanoo lajikalastaja Juha Salonen.

Lajikalastajien tavoitteena on pyytää mahdollisimman monta eri lajia vuoden aikana. Suomen ennätys on 52 lajia, mutta täällä elää 56 tai 57 lajia, joten ennätystä on mahdollista vielä parantaa.

Helpot ja hitaat konstit

Idea on yksinkertainen. Tavalliseen koukkuun laitetaan tavallinen mato, joka ei saa olla liian pieni eikä liian suuri. Siikaongessa ei ole kohoa, mutta siinä on reilun kokoinen paino, jonka läpi siima liikkuu vapaasti. Koukku painoineen heitetään kauas rannasta, mutta toisin kuin uistelussa sitä ei kelata samantien takaisin, vaan onki tuetaan rantaan pystyyn ja sitten vain odotellaan. Lajiin vihkiytyneet kiinnittävät vavan kärkeen kellon, joka kilahtaa, kun kala tarttuu syöttiin.

– Siika on meren rannikolle keväällä ensimmäisenä saapuva kalalaji. Sitä on helppo pyytää ja tämä on mukavan rauhallinen tapa aloittaa kalastuskausi. Siikaonki viritetään pyyntiin ja sen jälkeen lähinnä odotellaan, mitä tapahtuu, kuvailee siian ongintaa Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusliiton toiminnanjohtaja Olli Saari.

Kalastajan ydinosaamista onkin rauhallisesta odottelusta nauttiminen, sillä kalastukseen liittyy paljon odottelua.

Siika on viileiden vesien kala, ja kesän tullen se vetäytyy ulommas syviin viileisiin vesiin.

Kalastonhoitomaksun tuotto noussut

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöstä kerrotaan, että siian onginnan paras sesonkin on juuri nyt käynnissä. Laji on kohtuullisen uusi, se on yleistynyt meren rannoilla vasta 2000-luvulla. 

Vaikka lajin nimessä on sana "onki", ei kyseessä silti ole lain tarkoittama mato-onginta, johon ei tarvitse kalastonhoitomaksua maksaa. Siianonginta vaatii luvan, ja maksuja onkin kertynyt erittäin hyvin valtion kassaan.

Metsähallitus kertoo, että tammi-maaliskuussa kalastonhoitomaksu kertyi yli 1,4 miljoonaa euroa, mikä on 25 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on 18—64-vuotias ja kalastaa muuten kuin pilkkimällä, onkimalla tai silakkaa litkaamalla. 

Lue myös:

    Uusimmat