Nyt puhuu Keuruulla 13 vuotta kateissa olleen miehen ystävä: "Oltiin mietitty, että saattaahan se vielä ollakin hengissä"

Miksi Keuruulta löytynyt mies katosi 13 vuotta sitten? Ystävä kertoo MTV Uutisille:"Se on ihan yleistä mielenkiintoa herättänyt" 2:47
Kuuntele ystävän haastattelu yläpuolelta löytyvältä videolta.

Vanha ystävä toivoo, että vuosikausia kadoksissa ollut mies olisi ilmoittanut itsestään läheisilleen.

Keuruulla vuonna 2008 kadonneeksi ilmoitettu mies löytyi hengissä 13 vuoden tauon jälkeen. Poliisi onnistui löytämään miehen hyväkuntoisena yleisövihjeiden avulla 7. lokakuuta.

Katosi vuonna 2008

Poliisin mukaan vuonna 1955 syntyneestä miehestä tehtiin katoamisilmoitus vuonna 2014, vaikka hän ehti olla kateissa jo vuodesta 2008 saakka. Ilmoitus tehtiin poliisille siis vasta kuusi vuotta viimeisten havaintojen jälkeen.

Poikkeuksellinen tapaus on herättänyt paljon keskustelua paikallisten keskuudessa Keuruulla.

Tavoitimme kadonneen miehen hyvän ystävän ja työtoverin, joka kertoi tapauksen taustoja MTV Uutisille.

Ystävä ei ole halua esiintyä jutussa omalla nimellään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Ystävän mukaan mies oli mukava ja sosiaalinen, mutta myös hengeltään hieman erakkoluontoinen. Ystävän mukaan mies teki Keuruulla ennen katoamistaan maa- ja metsätalouden alaan liittyviä hommia.

– Hän oli ihan sosiaalinen ja välillä halusi olla omissa oloissaan. Ei ollut mitenkään syrjäänvetäytyvä, kun täällä asusti, ystävä kertoo.

Kuluneet 13 vuotta iso mysteeri

Ystävä työskenteli kadonneen miehen kanssa 2000-luvun taitteessa samassa työpaikassa. Se, mitä vuosina 2008–2021 on tapahtunut, on hänelle iso mysteeri.

MTV Uutiset kysyi ystävältä, tapahtuiko miehen elämässä syksyllä 2008 jotain, mikä olisi ajanut hänet katoamaan. Siihen hän ei osannut vastata.

– Kukaan ei ole tiennyt missä päin hän on. Se on herättänyt yleistä mielenkiintoa. Suunnilleen 2008 syksyn jälkeen, kun hän hävisi, kukaan ei ole tiennyt missä hän on ja miksi hän on kadonnut

Katoaminen ihmetytti

Tapauksen tiimoilta on spekuloitu myös sitä, olisiko mies muuttanut ulkomaille ja sittemmin hävinnyt pienen pitäjän kuvioista.

Ystävä uskoo, että Keuruulla hän on tuskin ollut, muttei myöskään ulkomailla.

– Tämä on tällainen pieni paikka. Ainakaan näillä lähiseuduilla ei ole käynyt kumminkaan, kyllä se olisi huomattu. Tuntuisi vaikealta, että olisi näin pienellä alueella voinut liikkua.

– Vahvasti epäilen. En usko, että ulkomailla on ollut.

Ystävä toivoo, että hän olisi ilmoittanut itsestään edes lähimmille ystävilleen. Sitä hän ei kuitenkaan ole koskaan tehnyt.

– Ei ole halunnut olla yhteydessä, niin olkoot sitten omissa oloissaan.

– Tietenkin ihan hyviä kavereita oltiin. Ollaan ihmetelty, ja on hieman sellaista epäilystä ollut, ettei ole enää hengissä. Mutta kyseessä on sellainen kaveri, että oltiin mietitty, että saattaahan se vielä ollakin hengissä.

Kuuntele miehen haastattelu yläpuolelta löytyvältä videolta.

Lue myös:

    Uusimmat