Ketjuravintoloiden toiminta hiipuu ja ihmisiä siiretään koronan takia uusiin tehtäviin – ravintolapäällikkö kertoo, miltä vaihto Prismaan tuntuu
Koronavirus kurittaa ravintolatoimintaa kovalla kädellä, ja monet paikat ovat poikkeusolojen vuoksi menneet kiinni.
Myös HOK-Elannon kaikki 82 ravintolaa sulkevat ovensa toistaiseksi, ja niiden henkilökunta siirtyy osuuskaupan sisällä marketteihin uusiin tehtäviin.
Kaikkiaan väkeä siirtyy noin pariin sataan marketkaupan toimipaikkaan.
HOK-Elannon marketkaupan ketjut, kuten muun muassa Prismat, S-marketit ja Alepat pystyvät työllistämään ravintoloiden noin 800 työntekijää erilaisiin kaupan alan tehtäviin.
Myös Kaaren Prisman riveihin on saatu vahvistusta ravintolatyöntekijöistä. Johtaja Ilkka Riiali ottaa apukädet ilolla vastaan.
– Meidän tilannehan on myös haastava, paineet ovat kasvaneet tavaramäärien kanssa, ja samaan aikaan joudutaan erittäin pienistäkin syistä pitämään pitkiä sairaslomia varotoimenopiteenä.
HOK-Elannon sisältä Kaaren Prismaan on siirtynyt tässä vaiheessa kolmisenkymmentä työntekijää.
– Jokaiselle löytyy kyllä ihan varmasti töitä tällä hetkellä.
Riialin mukaan työntekijöiden siirtelyssä on omat haasteensa.
– Toki tämä on prosessina aika mittava, koska kaikkien kanssa pitää käydä jonkin tason perehdytys läpi. Tässä vaiheessa ei ihan täydellistä normaalia perehdytystä ehditä tehdä.
"Päivä kerrallaan mennään"
Liina Liehunen on yksi niistä monista HOK-Elannon työntekijöistä, jotka ovat vaihtaneet tehtäviä poikkeustilanteen vuoksi. Hän on juuri aloittanut työt Kaaren Prismassa.
Aiemmassa tehtävässään Liehunen työskenteli Fafa's Sokoksen ravintolapäällikkönä.
– Siellä tein keittiöhommia ja kassalla asiakaspalvelua. Nyt olen täällä käyttötavarapuolella. Tänään olen esimerkiksi lajitellut t-paitoja ja laittanut kenkiä hyllyyn.
– Tosi hyvä fiilis tällä hetkellä!
Kenelläkään ei ole tietoa kauanko poikkeusolot kestävät Suomessa, joten Liehunenkaan ei tiedä, miten pitkään Prisman pesti kestää.
– Ei ole vielä mitään tietoa tulevasta, mutta töitä pitäisi kaikille riittää, niin päivä kerrallaan mennään.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää