Mainos

Kestävämpää lasia älypuhelimiin: Gorilla-lasista esiteltiin jo kuudes sukupolvi

Corning on julkistanut kuudennen sukupolven älypuhelimissa laajalti käytetystä Gorilla-lasista, kertoo 9to5Google. Tällä kertaa painopiste on etenkin useista pudotuksista selviytymisessä.

Corningin mukaan kuudes Gorilla-lasien sukupolvi on tulosta useiden vuosien kehitystyöstä sekä täysin uusien materiaalien kehittämisestä. Lasista on jälleen saatu entistä tiiviimpää, minkä luvataan näkyvän myös iskunkestävyydessä.

Gorilla Glass 6 -lasi selvisi 15 perättäisestä pudotuksesta metrin korkeudelta, mikä on jopa puolet paremmin kuin mihin edeltäjälasi kykeni. Useiden iskujen kestämiseen päätettiin panostaa, sillä tutkimusten mukaan keskiverto älypuhelimen käyttäjä pudottaa laitteensa keskimäärin seitsemän kertaa vuodessa, useimmiten alle kahden metrin korkeudesta. Juuri tässä entistä tiiviimpi lasimateriaali Corningin mukaan auttaa.

Yhä useammat älypuhelimet ovat tänä päivänä lasirunkoisia, ja Corning onkin huomioinut tämän kehitystyössään. Gorilla Glass 6 kestää aiempaa paremmin esimerkiksi naarmuuntumista mahdollistaen kuitenkin samalla muun muassa kehittyneen langattoman latauksen.

Useat valmistajat testaavat tällä hetkellä Corningin uutuutta, ja ensimmäiset älypuhelimet Gorilla Glass 6 -lasilla nähtäneenkin markkinoilla jo seuraavien kuukausien kuluessa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.