Keskisuomalainen: Poliisi selvittää thaimaalaisten marjanpoimijoiden oloja Hankasalmella

30466135
Tutkintoja jatketaan muun muassa arviolta viikkoja kestävillä kuulusteluilla. Ketään ei ole Keskisuomalaisen mukaan otettu kiinni asian tiimoilta. Lehtikuva
Julkaistu 29.09.2016 11:50

MTV UUTISET – STT

Poliisi on alkanut selvittää thaimaalaisten marjanpoimijoiden olosuhteita Hankasalmella sijaitsevalla marjatilalla, uutisoi Keskisuomalainen.

Lehden mukaan poliisi teki varhain eilen aamulla laajan operaation marjanpoimintatilalle, mikä herätti runsaasti huomiota. Marjayrityksen palkkalistoilla on lähes 200 thaimaalaista työntekijää, lehti kertoo.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Eila Koivuniemi kertoo lehdelle operaation liittyneen tutkintaan, jonka poliisi käynnisti syyskuun puolivälissä tehtyyn tutkintapyyntöön perustuen.

Koivuniemi ei kerro, minkä epäiltyjen rikosten perusteella esitutkintakynnys on ylittynyt. Hän ei myöskään avaa tarkemmin, mitkä olosuhteet ovat selvityksessä.

Keskisuomalaisen mukaan hankasalmelaiset olivat eilen ihmetelleet myös liikennettä kunnantalolla. Koivuniemen mukaan siellä tehtiin kuulusteluja.

Tutkintoja jatketaan muun muassa arviolta viikkoja kestävillä kuulusteluilla. Ketään ei ole Keskisuomalaisen mukaan otettu kiinni asian tiimoilta.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos