Kerrostaloasunnossa asuva Neea sai yllättävän puhelun kesken helteisen päivän – parvekelasi pamahti säpäleiksi kuumuudessa

Kuumat kelit aiheuttavat harmitusta – kerrostalossa asuva Neea Pimiä sai kesken työpäivän omituisen puhelun ”Tiesitkö että sun parvekkeenlasi on rikki?” 1:35
Katso videolta mitä Neean parvekelasituksille kävi.

Suomessa on saatu tänä kesänä kärvistellä jopa tuskallisen kuumissa keleissä. Eräänä kuumimmista päivistä helsinkiläisen Neea Pimiän parvekelasi rikkoutui säpäleiksi.

MTV Uutisten toimittaja Neea Pimiä oli töissä helleaallon aikana, kun sai odottamattoman soiton taloyhtiönsä huoltomieheltä.

– Kiinteistön huoltomies soitti ja kysyi, olenko tietoinen, että parvekkeenlasini on aivan säpäleinä, Pimiä kertoo.

Ilmeni, että lasi oli pamahtanut rikki työpäivän aikana. Huoltomiehen mukaan alakerran naapuri oli soittanut kiinteistöhuoltoon ja kertonut parvekkeen kaiteilla olleiden kukkaistutustensa olevan täynnä sirpaleita.

– Ne olivat pudonneet alakerran naapurin kukkaistutuksiin ja siitä maahan, mutta suurin osa pirstaloituneesta lasista oli kuitenkin parvekkeellani, Pimiä kertoo.

Parvekkeen lasit olivat karkaistua lasia, joten rikkoutuessa lasi menee noin sokeripalan kokoisiksi sirpaleiksi. Karkaistu lasi on turvallisempaa kuin tavallinen, sillä se hajoaa pieniksi sirpaleiksi.

Parvekkeella voi olla jopa 60 astetta

Asuntoon paistaa kesäisin noin kello kymmenestä eteenpäin aurinko aina iltaan asti.

– Asuntoni on ollut todella kuuma helteillä ja parveke myös. Parvekkeen kaidetta ei pysty edes koskemaan, kun se on tulikuuma, Pimiä kertoo.

Kiinteistönhuoltaja arvioi Pimiälle, että lasi olisi mennyt rikki kuumuuden seurauksena. Parvekelasien ollessa kiinni ja parvekkeen lämpötilan noustessa tukahduttavan kuumiksi lasi ja sitä ympäröivät rakenteet reagoivat laajenemalla.

– Vain yksi lasi oli mennyt rikki, joten ajattelin heti, että joku olisi heittänyt jonkun kiven tai muun, millä lasi olisi särkynyt, Pimiä naureskelee.

Pimiä päätyi kuitenkin uskomaan lasin menneen rikki kuumuudesta, sillä parveke on hänen mukaansa kuin sauna.

Lasin rikkoutuminen ei johdu yksin kuumuudesta

Nika lasitus Oy:n asennus -ja huoltopäällikkö Teijo Maaninka kertoo MTV Uutisille, että lasi ei suoranaisesti voi mennä rikki pelkästään kuumuudesta.

– Lämpötilan vaihtelut voivat kyllä edesauttaa lasin rikkoutumista, mutta kyllä siellä taustalla on jokin muu syy. Esimerkiksi jännitystila, jossa lasi on taipunut. Myös valmistusvaiheessa on voinut tapahtua virhe, lasin kulmassa joku lohkeama tai lasin pintajännite on huono, Maaninka kertoo.

Maaningan mukaan lasin rikkoutuminen on harvinaista ja sen taustalla on aina jokin erityinen syy.

Jotta parvekkeet eivät pääsisi niin kuumiksi, Maaninka suosittelee pitämään parvekkeiden lasituksia hiuman auki. Näin ilma pääsee kiertämään.

Lue myös:

    Uusimmat