Kennelliitto: Syy koiran aggressiivisuuteen on ihmisessä – "väärä rotu väärällä ihmisellä, väärin kohdeltuna"

Kaikki koirat eivät ole koirapuistokoiria tai sovellu irrallaan olemiseen, ja on omistajan tehtävä tiedostaa tämä.

Tämä on Kennelliiton puheenjohtajan mukaan tiivistetty vastaus kysymykseen, miksi koira käyttäytyy aggressiivisesti ihmistä tai toista koiraa kohtaan.

–  Pohjimmiltaan vika on ihmisessä, jos syitä aletaan etsiä, sanoo liiton puheenjohtaja Harri Lehkonen.

–  Väärä rotu, väärällä ihmisellä, väärin kohdeltuna, hän lisää.

Tällä viikolla on uutisoitu tapauksesta, jossa amstaffi-rotuinen koira tappoi Espoossa toisen koiran ja puri tämän ulkoiluttajaa. Ihminen vietiin sairaalaan, mutta poliisin mukaan hänellä ei ollut hengenvaaraa.

Keväällä vapaana ollut pitbull tappoi pienemmän koiran Helsingissä. Poliisi tutkii molempia tapauksia.

Lehkonen sanoo, että amstaffia on jalostettu sosiaalisempaan ja rauhallisempaan suuntaan ja se on yleisesti hyvin hallittavissa oleva rotu. Aikanaan koiratappeluihin kehitetyissä pitbulleissa taas on Lehkosen mukaan hyvin erilaisia koiria.

–  Pitbulleissa on yhä sellaisiakin linjoja, joissa on herkäksi jalostettu sitä tappelun avaamista.

Omistajan vastuulla on tuntea koira ja tietää, millaisen ympäristön se tarvitsee, Lehkonen sanoo.

Ongelmakoirien parissa työskentelevä eläinkouluttaja Mervi Niemi sanoo, että on melko yleistä, että koirat elävät niille väärissä elinympäristöissä.

–  Ei ymmärretä ominaisuuksia, jotka ovat peräisin rodun historiasta ja käyttötarkoituksesta.

Laumanvartijalle leikki voi olla saalistustilanne

Vanhojen taistelukoirarotujen lisäksi erityistä huomiota tarvitsevat Lehkosen ja Niemen mukaan laumanvartijakoirat, kuten kaukasiankoira, keskiaasiankoira ja espanjanmastiffi, joita on jalostettu karjalauman vartioimiseen maaseudulla sekä suojelemaan omaa aluetta ja reviiriä.

Tällaisissa koirissa se, että toinen koira leikkii ja lähtee karkuun, voi sytyttää saalistusreaktion. Isoina ja vahvoina koirina ne voivat Lehkosen mukaan saada aikaan pahaa jälkeä.

–  Niitä ei saa pitää irti tai viedä koirapuistoon tai antaa lasten ulkoilutettaviksi, Lehkonen sanoo.

Niemi sanoo, ettei esimerkiksi menisi pihaan, jossa on yksin kaukasiankoira.

–  Se ei välttämättä erottele, onko kyseessä ihminen vai toinen koira, Niemi sanoo.

Kouluttaja: Koira hyökkää harvoin varoittamatta

Aggressiivisuus on Niemen mukaan monesti merkki siitä, että koiralla ei ole kaikki hyvin. Ärhentelyn tai hyökkäilyn taustalla on hyvin usein kipu, hän sanoo.

–  Aggressiivisuudella koira voi myös ilmaista pelkoa, ahdistusta tai reagoida ulkoiseen uhkaan.

Ihmiset ovat Niemen mukaan usein huonoja lukemaan koiran tunnetiloja.

–  On harvinaista, että koira hyökkää varoittamatta. Tavallisesti se yrittää ensin ääntelyllä tai elekielellä viestittää, voitko ottaa etäisyyttä.

Lue myös:

    Uusimmat