Korona-pandemian aikana isoja yhteiskunnallisia päätöksiä tehtiin tilanteessa, jossa tietoa taudin luonteesta oli vielä niukasti. Asiantuntijoiden mukaan pandemia-aikaa olisi nyt syytä tarkastella pienen etäisyyden päästä ja ottaa virheistä opiksi. Kriisinkestävä Suomi -keskustelutilaisuudessa puhuttiin siitä, mitä Suomi voi oppia koronakriisistä.
Apulaisprofessori Anu Mutanen Tampereen yliopistosta arvioi, että pandemian aikana tehdyt ennennäkemättömät rajoitukset vaikuttivat eri ihmisryhmiin eri tavoin, ja oikeus terveyteen ja elämään sai päätöksissä suuren arvon esimerkiksi liikkumisvapauden yli.
Terveyden suhteen painotettiin hänen mukaansa fyysistä terveyttä esimerkiksi mielenterveyden yli, ja oikeuksien oikeudenmukaisesta rajoittamisesta käytiin jo pandemian aikana keskustelua.
Tilaisuuden asiantuntijaraati arvioi, että pandemian ensivaiheessa tietopohja, jolla päätöksiä tehtiin, oli hyvin ohut. Näin arvioi muun muassa oikeuskansleri Tuomas Pöysti.
– Oli yritettävä nopeassa aikataulussa ylläpitää säädyllistä tasapainoa perusoikeuksien välillä, ja punnittava oikeutta terveyteen ja elämään ottaen huomioon myös sosiaaliset oikeudet ja vapausoikeudet. Paperit eivät olleet siinä kunnossa jossa niiden pitäisi olla, ja lainsäädännössä on aukkoja, joten piti löytää vähiten haitallinen ja huomattavat rajoitteet huomioonottava, oikeusvaltiota lähinnä oleva ratkaisu.
Oliko tietopohja riittävä?
Pöysti tarkentaa tarkoittavansa papereilla valtioneuvoston päätösten perusteena olleita asiakirjoja. Pöystin mukaan isoimpia virheliikkeitä pandemian alussa oli todeta myös taloudellinen poikkeusolo, joka perustui käsitykseen, että taloudelliset tuotantoketjut voisivat katketa.
Pöystin mukaan nopea havahtuminen ja sen mukainen siirtyminen valmiuslain käyttöönottoon oli kuitenkin perusteltu.
Tuolloin perustuslakivaliokunnan jäsen ja sen nykyinen puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Vestman (kok.) on samoilla linjoilla.
– Kaikissa päätöksissä kysymys oli se, onko tietopohja rajoituksiin riittävä, ja tämä pohja vahvistui pandemian jatkuessa kun tietoa kertyi lisää.
THL:n johtava asiantuntija Eeva Nykänen kertoo, että ensimmäinen koronakevät oli päätösten suhteen vaikein.
– Varovaisuusperiaatteen mukaan tehtiin se, mikä tuntui välttämättömältä. Sitten tieto lisääntyi ja tartuntamekanismit alettiin tuntea paremmin. Silloin siirryttiin avoimen ristiriitaisen tiedon aikaan, jolloin päätöksenteko vaikeutui.
Tartuntatautilain ja valmiuslain rajamailla
THL:n Nykäsen mielestä kriisi osoitti sen, että tartuntatautilain ja valmiuslain välimaastosta puuttui ja puuttuu yhä suuriin terveyskriiseihin valmistava lainsäädäntö.
– Tartuntatautilaki on suunniteltu vastaamaan influenssoihin ja lyhytkestoisiin terveyshaittoihin, jotka ovat ennakoitavissa, ja sitten meillä on valmiuslaki. Mutta meiltä puuttuu välistä jonkinlainen terveyskriisilainsäädäntö, joka antaisi välineitä jo ennen kuin valmiuslain kynnys ylittyy.
Turun yliopiston professori Janne Salminen muistuttaa, että tartuntatautilaki antaa jo nyt varsin vahvat toimivaltuudet viranomaisille tavallisen lainsäädännön kautta ilman valmiuslakiin menemistä.
– Jos tästä pandemiasta jotakin on opittu, niin tartuntatautilainsäädännössä on sekä aukkoja että myös mahdollisuuksia.
Pöystin mukaan on hyvä, että valmius- ja tartuntalainsäädännössä oli jo valmiiksi sovellettavia säädöksiä tilannetta varten.
– Jos kaikki jätetään kriisin ajaksi suunniteltavaksi, niin resurssit loppuvat. Peruskriisilainsäädäntö pitää olla, jota sovelletaan, mutta räätälöidään sitten kunkin kriisin tarpeisiin.
"Tarkoitus ei pyhitä keinoja"
Perustuslakivaliokunta joutui koko pandemian ajan arvioimaan hallituksen esityksiä ja niiden oikeudenmukaisuutta. Vestmanin mukaan terveyden ja elämän suojelu on hyvä peruste rajoituksille, mutta oikeusvaltiossa tarkoitus ei pyhitä keinoja.
Hän kertoo valiokunnan kiinnittäneen kokonaisvaikutuksiin ja kumulatiivisiin vaikutuksiin jo varhain huomiota.
– Totesimme esimerkiksi valmiuslain käyttöönottoasetuksen yhteydessä, että lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden osalta hoitoonpääsyn määräaikojen rajoituksia ei voitu ottaa käyttöön. Tässä konkreettisesti näkyy, että terveyttä on arvioitu laajemminkin kuin vain viruksen ja sen aiheuttamien terveyshaittojen näkökulmasta.
Vestman kuten kukaan muukaan asiantuntijaraadista ei halua lähteä vertailemaan eri ihmisryhmien kokemaa kärsimystä. Hän kuitenkin toteaa, että yhteiskunnan kriiseissä jo valmiiksi heikoimmassa asemassa olevat kärsivät usein eniten.
Lisäksi hän toteaa, että etenkin pandemian jälkivaiheessa eri ryhmiä kohdeltiin eri tavoin, ja tämä aiheutti perusteltua kritiikkiä.
– Esimerkiksi kulttuuriala ihan perustellusti kysyi pandemian loppuvaiheessa miksi heihin kohdistuu niin rajuja rajoitustoimenpiteitä, kun muu yhteiskunta eli suhteellisen normaalisti. Tätä epäsymmetriaa näkyi myös esimerkiksi ravintola-alan sisällä.
Jälkiarviointi tarpeellista
Suomessa tehtyjen koronatoimien laajaa jälkiarviointia toivotaan kaikkien asiantuntijoiden puolesta. Esimerkiksi Ruotsissa tällaista on jo tehty, ja sellainen on merkitty myös uuden hallituksen hallitusohjelmaan.
THL:n Nykäsen mukaan koronapandemian vaikutuksista alkaa kumuloitua hiljalleen akateemista tutkimustietoa, ja tällaisen tiedon hyödyntäminen päätöksenteossa on avainasia.
– Moni ihmisryhmä jää myös hyvin marginaaleihin, ja tietoaukkoja on varmasti siinä, miten rajoitukset ovat kehenkin vaikuttaneet.
Professori Salmisen mukaan laaja jälkiarviointi palvelee hyvin seuraavista kriiseistä selviämistä.
– Tämä on tärkeä myös siksi, että voidaan käsitellä mitä tässä [pandemiassa] tapahtui, ja tunnistaa ja tunnustaa ongelmia jos sellaisia oli. Näillä on myös keskustelua ylläpitävä ulottuvuus kansalaistenkin näkökulmasta.