MTV.fi seurasi: Mielenilmaus tyhjensi vastaanottokeskuksen Kempeleessä – "Lapsille turvaa"

Kempeleessä järjestettiin tänään maahanmuuttovastainen mielenilmaus, jonka taustalla on alkuviikolla tapahtunut nuoren tytön epäilty raiskaus.

Teosta epäiltynä on vangittu 17-vuotias ulkomaalainen mies, joka on mediatietojen mukaan turvapaikanhakija.

Mielenosoitus kasattiin sosiaalisessa mediassa. MTV.fi seurasi Kempeleen tapahtumia paikan päällä.

Väen oli tarkoitus lähteä liikkeelle Kempeleen keskustasta kello 14, mutta liikkeelle päästiin hieman myöhässä. Suuntana kulkueella oli ensimmäiseksi kunnantalo.

MTV Uutisten toimittajan mukaan ihmisiä oli kerääntynyt kaupalle alle 100, mutta lisää väkeä saapui paikalle ennen liikkeellelähtöä.

Hänen mukaansa vaikutti siltä, ettei mielenilmauksella ollut vetäjää, joka lähtisi johtamaan joukkoa. Lopulta eräs mies nappasi joukon matkaansa.

– Kantavan ääneni takia minua pyydettiin, kasasin porukan ja lähdettiin marssimaan. Hyvin rauhallinen tunnelma on, maltillisesti mennään niin säilytetään kuri ja roti, sanoi kärjessä marssinut Janne Halunen.

Vastaanottokeskus evakuoitiin

Kunnantalolla tehdyn mielenilmauksen jälkeen ihmisjoukko siirtyi kohti vastaanottokeskusta.

– Vastustamme maahanmuuttajia, suurimpana syynä on 14-vuotiaan tytön raiskaus. Ne kerkes olla täällä niin vähän aikaan ja heti tuli tällaista eteen, kommentoi Jonna Heinonen.

– Emme halua, että Kempeleen maine menee, ja ettei täällä ole enää turvallista liikkua. Tosin maine on jo mennyt. Paljon on puhuttu siitä, ettei lapsia uskalla päästä liikkumaan mihinkään, kuskataan kouluun ja harrastuksiin, 

Iltalehden mukaan Kempeleessä toimiva alaikäisten turvapaikanhakijoiden asumisyksikkö evakuoitiin yöllä. Syynä on lehden mukaan juuri maahanmuuttopolitiikkaa vastustava mielenosoitus.  

Oulun poliisi ei ole kiistänyt eikä vahvistanut tietoa.  

Mielenosoitukseen osallistuvat huusivat muun muassa, että "rajat kiinni" ja "lapsille turvaa".

– Meille ei kerrota yhtään ketä siellä (vastaanottokeskuksessa) on, mistä maasta ne on tullut. Ei pitäisi koko ajan olla niin salakähmästä, eräs mielenilmaukseen osallistunut mies kertoi MTV Uutisille. Hän ei halua nimeään julkisuuteen.

– Vastaanottokeskuksen evakuoiminen oli ihan ok, ettei tule mitään ylilyöntejä tämän tapahtuman tiimoilta. 

Vesa Nyyssönen oli tyytyväinen osallistujamäärään. Hänen mukaansa mielenilmauksen tarkoitus oli herättää keskustelua siitä, kannattaako pakolaisia sijoittaa Suomeen.

– Onhan se nähty, ettei se toimi. Mielen ilmaiseminen on tärkeää. 

Noin tunnin kestänyt mielenilmaus päättyi lopulta Maamme-lauluun. Poliisi seurasi tilaisuutta muutaman partion voimin.

Sekavuutta järjestelyissä

Mielenosoituksen järjestäjän mukaan ilmoitus poliisille tehtiin ennen tapahtumaa.

Facebook-sivujen mukaan järjestelyt ovat kuitenkin olleet hieman sekavia, eivätkä kaikki olleet ennen mielenilmauksen alkua ihan kartalla siitä, mitä tapahtuu.

Joidenkin tietojen mukaan joukon oli tarkoitus mennä vastaanottokeskuksen pihalle, mutta kaikki eivät pitäneet sitä hyvänä ideana.

– Minä en ainakaan vokille lähde. Sama ku menis vanhainkodin pihalle protestoimaan eläkeläisten asumistukien leikkaamisesta, eräs kirjoitti.

– No se on vähän kakspiippunen juttu se vastaanottokeskukselle lähteminen, ei se toki aivan pois sulettu vaihtoehto oo mutta siinä on se vaara, että tullee kahakkaa ja siinä tappauksessa media heleposti uutisoi sen pelekän kahakan eikä sitä, mikä miekkarin ideana on, vastasi järjestävä taho.

Tapahtuman sivuilla toivotaan kaikilta asiallista käyttäytymistä.

Vastaanottokeskus ja erityisesti alkuviikon raiskaustapaus on herättänyt kiivaita tunteita kunnassa. Kuntalaisaloite.fi-sivuilla vaaditaan, että Kempeleen kunnan on poistettava Oulun diakonissalaitoksen vastaanottokeskus "pakkokeinoin".

Väkijoukko vaatii kenttäoikeutta Kempeleessä:"Suomi suomalaisille!" 2:38

Lue myös:

    Uusimmat