Kemiönsaaresta lomakylän ostanut liikemies aikoo valittaa valtion toiminnasta – valtio puuttui kiinteistökauppaan maanpuolustuksellisista syistä

Valtio puuttui kiinteistökauppaan ensimmäisen kerran – tästä on kyse 1:15
Valtio puuttui kiinteistökauppaan ensimmäisen kerran – tästä on kyse. Karttakuvat: Maanmittauslaitos ja Google.

Valtio puuttui ensimmäistä kertaa kiinteistökauppaan Suomessa maanpuolustuksellisista syistä toukokuun alussa. Kemiönsaaressa sijaitsevan lomakylän ostanut yrityksen toimitusjohtaja kertoo valittavansa päätöksestä.

Päätös käyttää etuosto-oikeutta kiinteistökaupassa on ensimmäinen sen jälkeen, kun uusi laki säädettiin.

Valtiolla on lain mukaan etuosto-oikeus kiinteistöihin, jotka sijaitsevat tai joiden osa sijaitsee muun muassa 500 metrin säteellä Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen tarpeisiin osoitetulla alueella tai kilometrin säteellä esimerkiksi tutka-asemista, satamista tai lentopaikoista.

Kyseinen kiinteistö, Ytter-Ölmosin tila, sijaitsee Kemiönsaaressa Skinnarvikin varikon läheisyydessä.

Kiinteistön osti alun perin Meripesä Paradise Oy, jonka omistaa kolme yhtiötä: Kymppirakenne Oy, Eldi Capital Oy ja Leka Construction Oy.

Etuosto-oikeutta voi tiedustella etukäteen

Kauppakirjan on allekirjoittanut 8. helmikuuta liikemies Seppo Kapanen, joka toimii neljän edellä mainitun yrityksen hallituksessa.

Toukokuun 5. päivä valtiovarainministeriö teki puolustusministeriön esityksestä päätöksen käyttää etuosto-oikeutta. Lain mukaan valtion on päätettävä etuosto-oikeudestaan kolmen kuukauden kuluessa kaupankäynnistä. Kiinteistönomistaja voi halutessaan pyytää ennakkotietoa puolustusministeriöstä etuosto-oikeuden käytöstä ennen luovutusta. 

Kapanen kertoo MTV:lle puhelimitse, että valtion etuostosta aiotaan tehdä valitus. Tilanne on hänen näkökulmastaan valitettava.

– Toistakymmentä henkilöä on töissä projektin tiimoilla. Olemme tehneet hirveästi hankintoja ja kolme kuukautta laakerit punaisella painaneet tätä projektia. Ja ennen kiinteistön ostoa on melkein puoli vuotta tehty alustavia töitä. Kyllä tässä paletti on aika lailla sekaisin, Kapanen kuvailee.

Kapasen mukaan yrityksen oli tarkoitus lohkoa alueen tontteja ja rakentaa asuntoja ympärivuotiseen käyttöön. Tilalla on entuudestaan sijainnut Meripesä-niminen lomakylä.

Jos valtion etuosto-oikeus jää voimaan, valtio ostaa kiinteistön samoilla ehdoilla kuin alkuperäinen ostaja. Ytter-Ölmosin tila myytiin 2,2 miljoonalla Meripesä Paradise Oy:lle.

Tilaan kuuluu sekä maata että vesistöä kahdessa osassa, kiinteistörekisteriotteen mukaan 57,42 hehtaaria maata ja 154,17 hehtaaria vettä.

Valtion etuosto-oikeuden käyttöä on harkittu alle viisi kertaa.

Skinnarvikin alueen kiinteistökaupat ovat nousseet ennenkin otsikoihin. Vuonna 2010 valtio myi maata sotilasalueen sisältä ukrainalaisliikemiehelle, joka myi alueet eteenpäin. Katso 45-minuuttia ohjelman kattava selvitys aiheesta. (24.5.2010)

45-minuuttia 12.5.2010: Valtio myi maata ukrainalaisliikemiehelle Skinnarvikin sotilasalueelta 9:58

Lue myös:

    Uusimmat