Kehäradan ja rantaradan junaliikennettä haitannut häiriö ohi – liikenne palautumassa normaaliksi

A- ja P-junien liikenne käynnistyi uudelleen puolenpäivän aikaan.

Etelä-Suomen junaliikennettä tänään aamulla ja aamupäivällä haitannut häiriö on ohi, kertoo Rataliikennekeskus.

Pasilan ja Huopalahden asemien välillä ollut sähköratavaurio on saatu korjattua, ja junaliikenne on palautumassa normaaliksi.

A- ja P-lähijunien liikenne käynnistyi uudelleen noin kello 12.

Yksittäisiä peruutuksia saattaa vielä tulla muutaman tunnin ajan, Rataliikennekeskus kertoi pian puolenpäivän jälkeen.

Kehäradalla sekä Helsingin ja Espoon Leppävaaran välisellä rataosuudella on ollut tänään vakavia häiriöitä junaliikenteessä. Sähköratavaurion vuoksi Pasilan ja Leppävaaran välillä oli käytössä vain kaksi raidetta neljästä. A- ja P-junien liikenne jouduttiin väliaikaisesti perumaan.

Sähköratavauriosta on aiheutunut tänään haittaa myös Helsingin ja Turun väliselle kaukojunaliikenteelle.

Lisäksi Luumäen ja Lappeenrannan välillä oli aamulla myöhästymisiä liikenteenohjausjärjestelmän vian takia. Vika saatiin korjattua hieman ennen aamuyhdeksää.

Lue myös:

    Uusimmat