Käytetty mopoauto voi olla kallis pommi – vinkit ostoon

Uuden mopoauton hinnalla saa pienen henkilöauton. Autoihin verrattuna rakenteiltaan heppoiset mopoautot pitävät hintansa yllättävän hyvin myös käytettyinä.

Käytetyn mopoauton ostossa on syytä olla todella tarkkana. Huolimattomalle ostajalle saattaa jäädä käteen kallis pommi.

Hanki vähän ajettu mopoauto

Mopoauton hankinta kannattaa aloittaa siitä, että tutustuu huolella tarjolla oleviin vaihtoehtoihin. Käytettävissä oleva budjetti luo luonnollisesti raamit hankinnalle. Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen suosittelee hankkimaan mahdollisimman uuden ja vähän ajetun mopoauton, mikä varatulla budjetilla on saatavissa.

- Myös auton ulko- ja sisäilme kertovat paljon sen menneisyydestä, Vesalainen toteaa.

Tutki huolellisesti, koeaja ja hyödynnä kuntotarkastusta

Ennen ostopäätöksen tekemistä mopoauto on syytä tutkia huolellisesti ja suorittaa sillä riittävän pitkä koeajo. Kiinnitä huomiota myös auton huoltohistoriaan.

Koska mopoautot ovat rakenteeltaan melko heppoisia, on niiden säännöllinen huoltaminen huolto-ohjelman mukaisesti äärettömän tärkeää. Huoltohistoria selviää parhaiten asianmukaisesti täytetystä huoltokirjasta.

– Suosittelen teettämään mopoautoon kattavan kuntotarkastuksen katsastusasemalla tai autopalvelukeskuksessa ennen ostopäätöksen tekoa. Kuntotarkastuksen hinta on suhteellisen pieni verrattuna mopoauton hintaan. Se on investointi, joka ehdottomasti kannattaa, Vesalainen neuvoo.

Uudehkossakin voi olla kilometrejä

Uudehkollakin mopoautolla voi olla ajettu valtavia kilometrimääriä. Ostajan ei tule verrata mopoauton kilometrimäärää henkilöauton kilometrikestoon.

- Etupään nivelet ja laakerointi voivat olla sököjä jo 10 000 km:n ajon jälkeen, Vesalainen toteaa.

Myös edellisen käyttäjän ajotyylillä on paljon vaikutusta siihen, millaisessa kunnossa mopoauto on.

- Huonosti pidetty ja kovaa käsittelyä saanut mopoauto voi olla todella huonossa kunnossa, vaikka sillä olisikin ajettu melko vähän, Vesalainen muistuttaa.

Tyypilliset ongelmat

Herttoniemen K1-katsastusasemalta saatujen tietojen mukaan katsastuksissa on todettu, että mopoautojen keskeiset ongelmat liittyvät usein takapään jarruihin, etuakselistoon ja moottorin kiinnitykseen.

Mopoauton jarrut onkin syytä testata säännöllisesti. Erityisesti takajarrut ovat katsastusmiesten mukaan hyvin tehottomia ja alttiita vikaantumiselle. Parhaiten jarrujen testaaminen onnistuu kuntotarkastuksen yhteydessä.

Koeajon aikana tulisi kiinnittää huomiota myös ohjaustuntumaan ja siinä mahdollisesti esiintyviin välyksiin. Kuntotarkastuksessa ohjausnivelet ja pyöränlaakerien kunto tutkitaan huolellisesti nosturilla.

Kiinnitä huomiota moottoriin

Mopoautoissa käytettävät moottorit ovat usein alun perin kuorma-autojen kuormatilojen kylmäkonekäyttöön suunniteltuja, tasakäynnille tarkoitettuja dieselmoottoreita.

- Suurien ja tunnettujen moottorinvalmistajien tekemät moottorit ovat yleensä toimintavarmempia, Vesalainen opastaa.

Usein kuitenkin ongelmat ovat moottorin kiinnityksessä. Moottorin valtava tärinä murtaa helposti kiinnityksessä käytetyt kumityynyt. Murtuneen kiinnityspisteen aiheuttama lisävärinä jää helposti käyttäjältä huomaamatta, koska se hukkuu moottorin ”ominaisvärinän” sekaan. Kun riittävän monta kiinnityspistettä pettää, saattaa moottori pudota tielle.

- Kumityynyjen kunto onkin syytä tarkastaa sekä silmämääräisesti että sammutettua moottoria käsin heiluttamalla, Vesalainen ohjeistaa.

Ruosteongelman olemassaolo ei ole ensimmäinen, mikä tulee mieleen, kun muovista mopoautoa katsoo. Muovien sisällä on kuitenkin profiiliputkesta tehty kehikko, joka ruostuu. Näitä ruosteongelmia esiintyy lähinnä hieman vanhemmissa mopoautoissa.

Varaosat ovat kalliita – vai ovatko sittenkään?

Mopoautojen korjaaminen on kallista. Siksi hankintahetkellä kannattaakin nähdä vaivaa ja etsiä mahdollisimman hyvä yksilö, jota ei heti ostamisen jälkeen tarvitse ryhtyä korjaamaan.

Mopoautojen omat varaosat ovat kalliita. Esimerkiksi takapään jarrulevy saattaa hyvinkin maksaa merkkiliikkeessä 100-200 euroa. Täysin sama levy saattaa olla käytössä jonkin skootterin tai kevytmoottoripyörän etujarrulevynä, jolloin sen hinta voi olla vain muutamia kymppejä.

- Pienellä vaivannäöllä ja asioihin perehtymällä kuluttaja voi säästää hyvinkin paljon, Vesalainen ohjeistaa.

Sama pätee moniin muihinkin osiin. Etupään nivelinä käytetään useissa mopoautoissa pienten ranskalaisten henkilöautojen niveliä. Myös valoumpiot saattavat olla käytössä jossakin henkilöautomallissa.

Vastaavan osan voi siis saada varaosaliikkeestä henkilöautoon tarkoitettuna paljon halvemmalla kuin ”alkuperäisvaraosana” mopoautomerkkiliikkeestä.

Älä osta viritettyä

Ennen mopoauton hankintaa on syytä selvittää mopoauton todellinen huippunopeus. Parhaiten tämä onnistuu ottamalla navigaattori mukaan ja seuraamalla nopeutta navigaattorin nopeusnäytöltä.

Mopoautolla saa ajaa enintään 45 km/h. Usein uusi, virittämätön, mopoauto kulkee noin 50 km/h. Mikäli mopoauto kulkee selkeästi sallittua kovempaa, on sitä viritetty. Tällainen yksilö on syytä unohtaa.

- Yleensä virittäminen kertoo myös edellisen kuljettajan asenteesta ja ajotottumuksista, Vesalainen huomauttaa.

Poppikoneet

Nuorisokulttuuriin kuuluu myös mopoautojen kilpavarustelu. Usein tätä toteutetaan hankkimalla tavaratilaan erilaisia poppivehkeitä, kuten subwoofereita – kansankielellä "subbareita", vahvistimia ja muita äänentoistoa parantavia laitteita.

Mopoautojen sähköjärjestelmät ovat kuitenkin melko alkeellisia eikä niitä ole mitoitettu tuottamaan virtaa ylimääräisiin äänentoistolaitteisiin.

- Olen kuullut, että mopoautojen ”käyntihäiriöitä” on korjattu purkamalla jälkikäteen asennettuja poppivarusteita pois, Vesalainen naurahtaa.

Mopoautolle käy kolaritilanteessa huonosti 1:00

Lue myös:

    Uusimmat