Kaverukset Timo ja Otso kertovat, kuinka 8 laudaturin temppu onnistui

Lohjan lukio erottuu edukseen kevään ylioppilaskirjoitusten tuloksissa. Kaksi lohjalaista opiskelijaa ylsi kahdeksaan laudaturiin.

Tänä keväänä valmistuu kuusi kahdeksan laudaturin ylioppilasta. Heistä kaksi on Lohjan Yhteislyseon lukion oppilaita.

Otso Nieminen kirjoitti biologian, kemian, englannin, ruotsin, saksan, äidinkielen, matematiikan ja fysiikan ja nappasi kaikista aineista laudaturit.

– Kyllähän se hyvältä tuntui, kun kuuli tulokset, Nieminen sanoo.

Äidinkieli oli ainoa, jonka tuloksia Nieminen joutui hieman jännittämään, mutta laudaturiksi sekin kääntyi.

Niemisen menestyksen salaisuus piilee siinä, että opiskelun ottaa tosissaan heti ensimmäisestä vuodesta lähtien.

– Pitkäjänteinen työskentely on ehkä se, millä ne parhaat oppimistulokset on saavutettavissa. Se, että oikeasti oppii jotain, vaatii sen oman työmoraalin ja pitkäjänteisen tekemisen.

– On ihan todella iso etu, ettei kirjoituksiin tarvitse opetella enää mitään uutta. Se on sitten vain vanhan kertaamista, Nieminen summaa.

Vastaustekniikalla on merkitystä

Timo Syvälahti kirjoitti peräti yhdeksän ainetta: äidinkielen, englannin, pitkän matematiikan, biologian, fysiikan, kemian, uskonnon, psykologian sekä ruotsin. Ruotsista arvosanaksi tuli eximia, kahdeksasta muusta aineesta laudatur.

Syvälahti suorittii yhdeksän aineen urakkansa kolmessa erässä. Englannin hän kirjoitti kahteen kertaan korottaen arvosanan kertaheitolla magnasta laudaturiin.

Ylioppilaskokeissa onnistumisen kannalta vastaustekniikalla on ratkaiseva merkitys.

– Olennaista on, että osaa muotoilla ne vastaukset kunnolla, se auttaa huomattavasti näissä aineissa. Kun osaa soveltaa asioita, niin silloin se itse lukeminen ei ole kaikissa aineissa se ratkaisevin juttu, Syvälahti sanoo.

Syvälahti ei ole varsinaisesti harjoitellut vastaustekniikkaa, vaan se tulee häneltä luonnostaan.

– Äidinkielen osaaminen siinä korostuu ja se, että koetilanteessa osaa ottaa itsestään kaiken irti, pistää kaiken peliin ja panostaa täysillä.

Sekä Syvälahti että Nieminen osallistuivat keskiviikkona Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan valintakokeisiin. Kumpikin kertoo kokeen menneen kohtalaisen hyvin, mutta lopputulosta ei kumpikaan vielä tässä vaiheessa uskalla ennustaa.

Kävi miten kävi, ennen opintojen aloitusta kumpikin suuntaa ensin armeijan harmaisiin.

Menestys ei tullut rehtorille yllätyksenä

Lohjan lukion rehtori Panu Ruoste antaa kunnian hyvistä yo-tuloksista opiskelijoille itselleen. Lukio on kuitenkin laajalla tarjonnallaan mahdollistanut etenkin luonnontieteellisiin aineisiin panostamisen.

– Kaikki on niin paljon kiinni siitä omasta tekemisestä, mutta kyllä me annetaan niitä mahdollisuuksia ja on hienoa, että opiskelijat myös käyttävät niitä hyödykseen.

Lohjan lukiolle on satanut menestystä aiemminkin. Edellinen kahdeksan laudaturin ylioppilas valmistui vuonna 2011.

Ruoste osasi odottaa tämän kevään abiturienteilta hyviä tuloksia.

– Ei tämä mikään yllätys ollut. He ovat molemmat tehneet ihan systemaattisesti hyvää työtä ja olleet aidosti kiinnostuneita ja innostuneita asioista.

Lue myös:

    Uusimmat