Kaupunki korjasi viimein reunakiveyksen, jonka aura rikkoi 28 vuotta sitten – et ikinä arvaa, milloin työn oli oikeasti määrä valmistua
Kanadalaismies sai simppelin pyyntönsä läpi vasta kymmenien vuosen odottelun jälkeen. Mutta virallisesti hommiin ei ollut tarkoitus ryhtyä kuin vasta 2030-luvulla päästä.
Winnipegiläinen Calvin Hawley ilmoitti lumenaurauksen yhteydessä rikkoutuneesta reunakiveyksestä kaupungin kunnossapitoon talvella 1993. Kaupungin työntekijä oli kolauttanut Hawleyn kotitalon etupihalla olevaan reunakiveykseen auralla, ja kiveys oli murtunut.
Voisi kuvitella, että tällainen pikkuhomma hoidettaisiin nopeasti kuntoon, mutta tälläkään kertaa luulo ei ole tiedon väärti.
Korjausta ei kuitenkaan syystä tai toisesta kuulunut, vaikka Hawley ilmoitti asiasta uudestaan ja uudestaan. Kului vuosia. Kymmenen vuotta. Kaksikymmentä vuotta. Hawleyn ilmoituksiin ei reagoitu kaupungin päässä lainkaan – tai siltä hänestä ainakin tuntui. Vuonna 2019 hän sai sentään jonkinlaisen vastauksen; koodin, jolla pystyi tarkistamaan, miten oma pyyntö etenee byrokratian rattaissa.
Hawleylle annettiin tiedoksi, että kiveyksen korjaaminen oli toden totta otettu kaupungin kunnossapito-osaston tehtävälistalle, ja itse asiassa työn päivämääräkin oli jo tiedossa. Se vain sattui olemaan 26. kesäkuuta 2037.
– On turhauttavaa, kun saa tuollaisen vastauksen, etkä tiedä miksi. Etkä pysty tiedustelemaan tarkemmin, koska et pysty keskustelemaan suoraan kenenkään kanssa, Hawley kertoi CBC:lle.
Työ valmistuikin lopulta "etuajassa"
Hawley yllättyi iloisesti, kun kaupungin työntekijät ilmestyivätkin hänen pihaansa "jo" lokakuussa 2021 ja hoitivat homman, joka oli seissyt liki kolme vuosikymmentä.
– Rehellisesti sanottuna en usko, että heillä oli aikomuksena odottaa vuoteen 2037 asti. Jos he olisivat odottaneet, kävisimme hyvin erilaisen keskustelun.
Hawley kertoo olevansa tyytyväinen työn jälkeen. Hän antaa kiitosta asuinalueensa kunnanvaltuutetulle. Brian Mays totesi CBC:lle, että kaupunki on viimein luopunut vanhasta käytännöstä asettaa korjaustöiden päivämäärät kymmenien vuosien päähän.
– Kenenkään ei pitäisi joutua odottelemaan 37 tai 42 vuotta tai mitään sellaista. On valitettavaa, että tässä kesti näin kauan, mutta olen ilahtunut, että se saatiin nyt viimein hoidettua, Mays kertoi.
Lähde: CBC
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää