Kauppojen aukiolon vapautuminen ei lisännytkään oluen myyntiä

Virvoitusjuomien ja oluen myynti laski alkuvuonna, ilmenee Panimoliiton jäsenyrityksiltään keräämistä myyntitilastoista.

– Toisin kuin monet epäilivät, kauppojen aukioloaikojen vapautuminen vuoden alussa ei kasvattanut alkoholijuomien myyntiä kotimaassa, sanoo Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa

Alkoholin myyntiajat eivät muuttuneet, mutta aiemmin osa suuremmista kaupoista meni viikonloppuisin kiinni ennen iltayhdeksää.

Panimojuomien myynti kotimaassa supistui tammi-huhtikuussa lähes pari prosenttia eli neljä miljoonaa litraa. Yhteensä juomia myytiin runsaat 224 miljoonaa litraa neljässä kuukaudessa.

Litramääräisesti eniten laski virvoitusjuomien myynti, joka pieneni 2,6 miljoonaa litraa. Oluen myynti laski miljoona litraa. Myös long drink -juomat ja siiderit kävivät aiempaa heikommin kaupaksi.

Kivennäisvesien myynti kuitenkin kasvoi puolella miljoonalla litralla.  

Lue myös:

    Uusimmat