Kauppa myi tummaihoista nukkea halvemmalla kuin valkoista – hinnoittelua arvostellaan voimakkaasti

1:43
Videolla keskustellaan lelujen turvallisuudesta ja kuka siitä on vastuussa.

Etelä-Amerikassa on herättänyt voimakasta kritiikkiä mustaihoisen vauvanuken myyminen halvemmalla kuin samanlaisen valkoisen nuken, kertoo Daily Mail.

Argentiinassa leluvalmistaja on joutunut kritiikin kohteeksi, kun asiakas huomasi myynnissä samanlaiset valko- ja tummaihoiset nuket eri hintaan. Valkoinen nukke oli tummaa kalliimpi, vaikka ne olivat täysin identtisiä ihonväriä lukuunottamatta.

Valkoihoinen nukke maksoi 499 Argentiinan pesoa, noin 12 euroa, kun tummaihoinen nukke oli 399 Argentiinan pesoa, noin 9 euroa.

Hintaeron huomannut paikallinen asiakas teki havaintonsa Godoy Cruzin kaupungissa, Atomo-kaupan hyllyvälissä. Hän teki aiheesta julkaisun sosiaalisessa mediassa.

Asiakas uskoo, että että kaupan motiivi nukkejen hinnoitteluun oli rasistinen. Tapaus on herättänyt voimakasta arvostelua.

Nimettömänä pysyttelevän työntekijän mukaan ”Tu Bebe”-merkin vauvanuket tulevat kauppaan valmiiksi hinnoiteltuina. Atomo on paikallinen ketju, jolla on yhteensä 116 liikettä ympäri Argentiinaa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lähde: Daily Mail

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja