Kauppa käy nihkeästi – yksi ala tekee poikkeuksen

Suomalaisella kaupalla menee tällä hetkellä huonosti. Poikkeuksen tekevät kuitenkin urheilu- ja vapaa-ajankaupat, jotka vetävät asiakkaita talouden laskusuhdanteesta huolimatta.

Kaupan liitto ei näe suomalaisen kaupan tilannetta kovin positiivisena. Liitto ennakoi, että kaupan alalta katoaa jatkossa noin 6000 työpaikkaa. KESKO on sulkemassa kahdeksan Anttila-myymälää ja harkitsee jopa koko ketjun myymistä.

Kaupan myynti on pysynyt paikallaan koko 2000-luvun, eikä ostovoima ole kasvanut vuosiin. Joillakin kaupan aloilla on tapahtunut pientä nousua. Miksi sitten suomalaiset eivät ole samanlaisia kuluttajia kuin ennen?

Asiantuntijoiden mukaan taantuma ajaa ihmiset säästämään, eikä arvonlisäveron nousukaan ainakaan nosta suomalaisten ostohaluja. Myös verkkokaupan yleistyminen on syynä kauppojen kävijämäärien vähentymiseen.

Ihmisten ostotottumuksissa on tapahtunut muutoksia muullakin tapaa. Ihmiset varautuvat taantuman suhteen pahimpaan ja pyrkivät säästämään kaikin mahdollisin tavoin.

– No ehkä se isoin muutos, kun puhutaan verkkokaupasta ja ostovoimasta, on kulttuurillinen muutos ja suhtautuminen kuluttamiseen. Ja se on tapahtumassa nuorisossa, jolla on jo kaikkea, Aalto yliopiston kaupan professori Lasse Mitronen kertoo Huomenta Suomessa viime maanantaina.

Mitrosen mukaan on olemassa myös toinen merkittävä muutos, mikä näkyy suoraan kauppojen myyntiluvuissa. Ihmiset eivät välttämättä osta tuotteita uutena, vaan käytetty tavara ajaa asiansa.

– Perheenäidit ovat kierrättäneet aina lastenvaatteita, koska ne eivät kulu. Ja nyt tää sama malli on yleistynyt laajemmin ja ihmiset käyvät kirppareilla, Mitronen jatkaa.

Urheilukaupat pitävät pintansa

Urheilukaupoilla on mennyt viime vuosina suhteellisen hyvin, taantumasta huolimatta. Urheilu- ja vapaa-ajankaupat olivat niitä harvoja kaupan aloja, jotka pääsivät plussan puolelle myynnin suhteen, ja välinekauppa piti pintansa, vaikka talvi olikin tavallista lämpimämpi.

– Suomalaiset käyvät osittain urheilukaupoissa, koska meillä on kylmempi ilmasto. Tavarat, joita urheilu- ja vapaanajanosastoilla myydään, tukevat meidän suomalaisten pukeutumistapaa. Me pukeudumme vapaa-ajalla ehkä enemmän vapaa-ajan vaatteisiin kuin eteläisemmässä Euroopassa, Tekstiili ja Muotialat TMA:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää selventää.

Urheilu- ja vapaa-ajanmyymälöiden merkitys koko kaupan alalla vaate- ja jalkineostopaikkana on kasvattanut jatkuvasti markkinaosuuttaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 15% vaatteista ja kolmasosa jalkineista ostetaan urheilukauppojen hyllyiltä. Kankaanpään mukaan ihmiset suosivat vapaa-ajan tuotteita taantuman aikaan, ja talouden ollessa noususuhdanteessa, kuluttajat panostavat jälleen merkkituotteisiin.

Veli-Matti Kankaanpää ei koe, että verkkokaupan yleistyminen olisi uhka myymälöille.

– Tämä uutisointi on ollut sitä, että ihmiset sovittavat tuotetta urheilukaupassa ja sitten käyvät netistä ostamassa sen. Nämä ovat ehkä enemmänkin yksittäistapauksia. Nettikaupan osuus kasvaa koko ajan mutta sen volyymi on sen verran pieni, että verkkokauppa tuskin tulee syrjäyttämään urheilumyymälöitä millään tapaa. Sovittamisen merkitys on aika iso ja kuluttajakin havaitsee, ettei netissä ole paljoa halvempaa, kun kuljetuskustannukset tulevat siihen hinnan päälle. 

Lue myös:

    Uusimmat