Kaunialan sotavammasairaalassa on kisailtu leikkimielisissä tunnelmissa jo yli 60 vuotta.
Vielä kaksi päivää sitten selostajasuuruus Antero Mertaranta huusi Bratislavassa suoraa kurkkua, kun Leijonat otti Suomelle kolmannen jääkiekon mm-kullan. Nyt hän ihmettelee Kaunialan sotavammasairaalan pihalla hoitohenkilökunnan jäsenistä koostuvan pussijuoksujoukkueen asuja:
– Nämä kilpailijat ovat sentään varustautuneet kunnolla, hän veistelee. Joukkue kun on sonnustautunut Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelipaitoihin ja kypäriin.
Myöhemmin Mertaranta yrittää saada lausuntoa Toivo-nimiseltä alpakalta. Se vain tuhahtelee ja kääntää päätään pois.
Hämmentäville kohtaamisille löytyy selitys: perinteikkäät Kaunialan sotavammasairaalan kesäolympialaiset.
Kauniaisten sydämessä sijaitsevassa kuntoutuslaitoksessa on järjestetty leikkimielistä kisailua jo vuodesta 1957. Perinne on pysynyt elossa, joskin olympialaisten lajit ja niiden tekniikka ovat muuttuneet veteraaniväestön ikääntyessä.
Pussijuoksukisakin on vain henkilökunnan karnevalistinen näytös. Varsinaisten osanottajien huippusuoritukset nähdään vasta köydenvedossa, keinutuolikilpailussa ja keihäänheitossa.
– On loistavaa olla voittaja, se on tärkeintä mitä voi olla, lohkaisee köydenvedossa huipputuloksen repäissyt herrasmies Nikke mittelön jälkeen.
Kaunialan pihalla kaikki osallistujat ovat voittajia: tärkeintä urheiluriehassa on lämmin yhdessäolo. Sääkin suosii. Mitä nyt paikalla olevat alpakkapari hieman tuittuilee.
94-vuotias veteraani Olli menestyi keihäänheitossa. Hän paljastuu pitkän linjan urheilumieheksi:
– Kuuluin niihin 150:een sotaveteraaniin, jotka palkattiin töihin Helsingin olympialaisiin vuonna 1952. Nykyään olen heistä ainut elossa.
Ollin mielestä urheiluhengessä olennaista on ihmisten samanarvoisuus.
– Ja yhteisöllisyys! Se on äärimmäisen tärkeää.