The Hangover Part II, USA 2011. Ohjaus: Todd Phillips. Käsikirjoitus: Craig Mazin, Scot Armstrong, Todd Phillips. Tuottaja: Daniel Goldberg, Todd Phillips. Kuvaus: Lawrence Sher. Leikkaus: Debra Neil-Fisher, Mike Sale. Pääosissa: Bradley Cooper, Ed Helms, Zach Galifianakis, Justin Bartha, Ken Jeong, Paul Giamatti. Kesto: 104 min.
Elokuvan katsominen saattaa joskus synnyttää krapulan kaltaisia tuntemuksia. Päätä särkee, ja suussa on paha maku. Morkkis hiipii mieleen, väsyttää. Fiilikset pätevät Todd Phillipsin Kauhean kankkusen (2009) nyt nähtävään jatko-osaan: kun valkokankaalla vedetään hilpeänä kaljaa, istuu katsoja penkissään kalpeana hiljaa.
Kauhea kankkunen 2 marssittaa teattereihin tutut kreisibailaajat. Stu (Ed Helms) on astumassa avikseen thaitytön kanssa ja hän haluaa kaverit mukaan eksoottiseen hääjuhlaan. Polttareita ei tällä kertaa ole ohjelmassa, vannoo edellisessä elokuvassa etuhampaansa menettänyt sulhanen. Sekös sapettaa Philiä (Bradley Cooper), joka on aina valmis irrottelemaan.
Mukaan samalle Aasian-reissulle lähtevät myös ykkösosassa kadonnut sulhasmies Doug (Justin Bartha) ja hänen kajahtanut lankonsa Alan (Zach Galifianakis). Myös Stun tulevan vaimon pikkuveli Teddy (Mason Lee) astuu samaan lentokoneeseen sekoiluun taipuvaisen äijäköörin kanssa.
Alkuperäinen Kankkunen oli monella tavoin yllättävän onnistunut elokuva, oli sen sisällöstä sitten muuten mitä mieltä tahansa. Ystävysten kollektiiviseen muistinmenetykseen nojannut rakenne toimi mainiosti alusta loppuun asti.
Hervottomia käänteitä piisasi, mutta täysin tyhjästä niitä ei esiin tempaistu. Johtolankoja etsittiin ja löydettiin, minkä varassa kukki niin huumori kuin herkullinen myötähäpeä.
Phillipsin 450 miljoonaa taalaa tahkonnut sleeper-hitti pötki pitkälle samalla horjahdellen oman huonon makunsa allikkoon. Ykkösen menestyksen salaisuus piili epäilemättä juuri tässä – karkean räävittömässä revittelyssä, jonka näkökulmasta mikään ei ollut liian arveluttavaa. Kaikkeen saattoi koskea ja kaikelle sai nauraa.
Kauhea kankkunen 2 kalastelee tismalleen samoilla vesillä, mutta tällä kertaa pilkka osuu omaan nilkkaan. Siinä missä alkuperäisversio oli ylläri-pylläri, kakkosen temppusäkki on niin tuttua huttua että haukotuttaa. Samat kuviot ja koukut toteutuvat yksi yhteen: alun puhelinsoitto, tyrmäystipat, fyysinen haaveri, katoaminen, eksoottinen eläin ja sekalainen sakki kovaotteisia gangstereita.
Nupit on yritetty vääntää kaakkoon, mutta turhaan. Hauskanpidossa on väkisin vääntämisen maku. Muutamat ääriroiseiksi tarkoitetut tilanteet ovat tympeydessään jo silkkaa piinaa. Plussana mainittakoon Zach Galifianakisin karhumainen lapsimies, jonka sensuroimattomat sutkaukset ansaitsisivat kenties jo kokonaan oman elokuvan.
Teksti: Outi Heiskanen