Mainos

”Katsokaa, miten hän pukeutui” – tytön alushousujen esittely raiskausoikeudenkäynnissä herätti raivon Irlannissa

Puolustusasianajajan toimet irlantilaisessa oikeusistuimessa ovat herättäneet suurta närkästystä Irlannissa, kertoo BBC.

Asianajaja puolusti päämiestään, 27-vuotiasta miestä, jonka syytettiin raiskanneen 17-vuotiaan tytön. Oikeudessa puolustusasianajaja esitteli todisteena tytön alushousuja, kyseenalaistaen oliko teko tapahtunut vastoin tytön tahtoa.

– Katsokaa tapaa, jolla hän oli pukeutunut. Hän piti stringejä, joissa oli pitsietumus, hän totesi.

Hän myös tiedusteli, voidaanko todistusaineiston perusteella poissulkea se vaihtoehto, että tyttö oli viehättynyt miehestä ja oli kiinnostunut tapaamaan jonkun. Mies katsottiin pian tämän jälkeen syyttömäksi.

Nostatti myräkän myös parlamentissa

Puolustuksen toiminta herätti raivoa. Paikallinen parlamentaarikko Ruth Coppinger muun muassa esitteli naisten alushousuja parlamentissa kysyen, miltä parlamentaarikot arvelevat tytöstä tuntuneen, kun hänen alusvaatteitaan esitellään oikeudessa. Hän kuvaili toimintaa uhrien syyllistämiseksi.

Coppinger ei jäänyt ainoaksi, joka otti asiassa kantaa. Useat naiset julkaisivat sosiaalisessa mediassa kuvia alushousuistaan käyttäen sen yhteydessä tunnistetta #ThisIsNotConsent, suomeksi #TämäEiOleSuostumus.

Monet kyseenalaistivat, mitä kaikkia asioita raiskausoikeudenkäynneissä tulee voida ottaa esitelväväksi, ja miten oikeuden tulisi niitä arvioida.

Tapaus synnytti myös julkisia mielenilmauksia, joissa esimerkiksi ripustettiin alusvaatteita pyykkinaruille asian kritisoimiseksi.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja