Katsojan törttöily aiheutti kammokolarin – maalissa tuli kova ripitys

Belgialaisen Yves Lampaertin haaveet menestyksestä sunnuntain Pariisi-Roubaix-pyöräilykilpailussa sammuivat rajuun kaatumiseen. Palkintopallisijasta kisan viimeisillä kilometreillä kamppaillut Lampaert kaatui, kun yli-innokas katsoja ei tehnyt riittävästi tilaa kilpailijoille.

Kilpailun maalissa Lampaert oli arvatenkin kiukkuinen. Vuonna 2019 klassikkokilpailussa kolmanneksi ja viime vuonna viidenneksi sijoittunut belgialainen kutsui tielle tullutta katsojaa "vasikaksi" ja antoi tälle median välityksellä kovan ripityksen.

– Kun siirryin tien reunalle, hän ei väistänyt, vaan ojensi kätensä. Osuin häneen ja menetin otteen kahvoista, Lamapert sanoi Sporza.be-sivuston mukaan.

– On todella sääli, että tällaista tapahtuu. Olisi parempi pysyä kotona, jos ei ymmärrä kilpailua. Etenkin, kun panokset ovat näin valtavat.

Sporza julkaisi Lampaertin kaatumisesta myös videon, jonka voit katsoa alta.

Lampaert pääsi kaatumisestaan huolimatta kilpailun maaliin ollen kymmenes. Eroa voittajaan, Hollannin Dylan van Baarleen tuli kaksi minuuttia ja 59 sekuntia.

Pariisi-Roubaix on yksi pyöräilymaailman klassikkokilpailuista. Vuonna 1896 ensimmäistä kertaa järjestetty kilpailu on 257 kilometrin mittainen ja se kulkee paikoin hankalasti ajettavilla mukulakiviteillä. Lampaertin kaatuminen tapahtui juuri tällaisella osuudella hänen hakiessa tien reunasta tasaisempaa ajoalustaa.

Myöhemmin Lampaert jatkoi tilitystään Twitterissä, vaikka ottikin hieman sanojaan takaisin.

– Kenties minun ei olisi pitänyt kutsua katsojaa vasikaksi, mutta hän tuli reitille. Toivottavasti tämä on opiksi kaikille, että pyöräilijöiden tullessa pitää väistää.

Lue myös:

    Uusimmat