Pientä pintaremonttia -ohjelmassa viilattiin tänään tiistaina Vantaan Koivukylässä sijaitsevaa kotia.
Kuinka paljon koti kasvatti arvoaan remontin jälkeen? Katso täältä!
Tuulian asunto sijaitsee Vantaan Koivukylässä Havuskoskella. Alueelta löytyvät hyvät peruspalvelut ja liikenneyhteydetkin ovat varsin mainiot. Esimerkiksi juna-aseman läheisyys helpottaa liikkumista Helsingin palveluiden pariin. Seutu on myös tunnettu historiallisesta Hanabölen kylästä myllyraunioineen.

Asunnon peruskunto oli lähtökohdiltaan suhteellisen hyvä. Myös asunnon pohjaratkaisu on varsin toimiva ja käytännöllinen. Pinnat kaipasivat kuitenkin ehostusta ja myynnin kannalta tärkeät tilat keittiö ja kylpyhuone, kuluvaa vuosikymmentä vastaavaa tilaa. Ennen myyntihommia olikin paikallaan katsoa mitä parannuksia Pientä pintaremonttia –suunnittelijat keksisivät tämän kerran haasteisiin.
Iisa, Henna ja Sebastian olivat yksimielisiä niin asunnon hyvistä kuin huonoista puolista. Toimiva ja avaruutta korostava pohjaratkaisu sai suunnittelijoilta kehuja. Kuluneet pinnat ja etenkin keittiön ja kylpyhuoneen kunto taas huusivat muutoksen tuulia. Niinpä olikin aika lähteä suunnitelmien tekemisen pariin asukkaan budjettiraamin ohjeistamana.












